Knossoksen palatsi taitaa olla se Kreetan tunnetuin nähtävyys, jonne jokainen matkanjärjestäjä järjestää retken. Finnmatkojen ohjelmistossa 2013 retki Knossokseen on kokopäiväretki, joka maksaa aikuiselta 55 euroa. Tuo 55 euroa ei sisällä kuin kuljetuksen ja opastuksen, liput ja ruuat jokaisen on hankittava erikseen.
Retkelle lähdettiin aikaiseen aamulla, Plataniaksesta lähtö oli puoli kahdeksalta. Ensimmäinen etappi oli Rethymnon, jonne oli tunnin köröttelymatka. Rethymnonissa bussi ajoi erään kahvilan luo, jossa oli aikaa nauttia aamukahvit. Kahvit juotua kävelimme oppaan johdolla Rethymnonin arkeologiseen museoon katsomaan löytöjä, jotka liittyvät Knossokseen ja minolaiseen kulttuuriin. Museo oli todella pikkuinen ja kaiken kiinnostavan oli nähnyt alle tunnissa. Aamulla ei vielä ollut ruuhkaa, ja asiantuntevan oppaan kertomuksia esineistä oli mukava kuunnella. Sisäänpääsy museoon on aikuisilta kolme euroa ja eläkeläisiltä (yli 65-v.) kaksi euroa. Alle 18-vuotiaat ja opiskelijat (opiskelijakortti oli esitettävä) pääsevät ilmaiseksi.
Rethymnonista ajettiin Iraklioniin, joka on Kreetan pääkaupunki ja suurin kaupunki. Aikaa siellä oli kaksi tuntia, ja tuon ajan saattoi hyvin käyttää ostoksiin, sillä isossa kaupungissa on paljon paremmat ostosmahdollisuudet kuin esim. Plataniaksessa tai Haniassakaan. Kauppojen joukosta bongasin Zaran ja Benettonin, lisäksi oli paljon paikallisia vaate- ja kenkäkauppoja. Ketjumerkkien vaatteiden hinnat eivät mitenkään erityisesti poikenneet Suomen hinnoista, kenkäkauppojen hinnat näkyivät olevan hieman Suomea edullisemmat (hienoja kenkiä sai 20-30 eurolla). Väkeä oli liikkeellä aivan älyttömästi, joten tuotteiden katselu ei ollut kovin nautinnollista ruuhkissa. Jos tuliaisostoksia haluaa katsella eikä pelkää ruuhkia, kannattaa suunnata basaarikujalle, josta löytyy koruja, nahkatuotteita, keramiikkaa, oliiviöljyjä ja -saippuoita sekä ravintoloita ja kahviloita. Hinnat näyttivät olevan pikkuisen halvempia kuin Plataniaksessa, mutta tungos oli kova ja myyjät huutelivat perään, eivät kuitenkaan kovin häiritsevästi. Iraklionissa kannattaa ehdottomasti syödä, muuten voi olla tiukkaa kävellä Knossoksessa. Itse pistäydyin matkatoimiston suosittelemassa Minos-ravintolassa, jossa on tarjolla kreikkalaisia annoksia. Annokset ovat valmiiksi esillä, joten niiden valmistumista ei tarvitse odotella ja matkaan pääsee nopeasti, kun kerran aikaa ei ole kuin sen pari tuntia. Syömäni täytetyt tomaatit olivat hyviä ja niiden kanssa sai myös tuoreita sämpylöitä. Ne ja vesipullo maksoivat kahdeksisen euroa eli ihan kohtuuhinta. Kannattaa muuten hankkia etukäteen Iraklionin kartta, sillä retkellä ei karttaa jaettu. Tällöin on paljon helpompi suunnistaa eikä tarvitse pelätä, että vahingossa eksyy ja myöhästyy bussista. Itse en kartattomana uskaltanut kovin pitkälle bussista suunnata, ja siksi varmasti jäi paljon mielenkiintoista (no kauppoja ainakin) näkemättä.
Iraklionista meni puolisen tuntia tai alle Knossokseen, jossa kierros oppaan johdolla kesti parisen tuntia. Liput Knossokseen ovat aikuiselta 6€, yli 65-vuotiaat pääsevät puoleen hintaan ja alle 18-v. lapset sekä opiskelijat pääsevät veloituksetta, toki opiskelijakorttia piti muistaa näyttää. Knossoksessa ollaan ulkona, joten päähine ja vesipullo ovat must, vaikka tuolla tuuli mukavasti viilensikin tunnelmaa. Olimme Knossoksessa iltapäivällä, mikä olikin sopiva aika tulla, sillä aamulla/aamupäivällä on kuulemma kaikkein kovimmat ruuhkat. Knossos oli kyllä ihan näkemisen arvoinen, mutta hyvin olisin voinut kyllä elää ilman sitäkin kokemusta. Opas oli todella asiantunteva paikallisopas (puhui kyllä suomea) ja hän kertoili bussissa mielenkiintoisia juttuja Kreikan tarustosta ja opasti muutenkin hyvin koko retken ajan. Knossokselta palattuamme veimme ensin osan retkeläisistä Rethymnoniin ja pidimme kahvi- ja vessatauon viehättävässä Georgioupolin kylässä ennen paluuta Plataniakseen ja muihin lomakyliin. Plataniaksessa olimme seitsemän aikaan illalla eli päivä oli todella pitkä, välillä jopa tuntui liiankin pitkältä. Historiasta kiinnostuneille suosittelen kuitenkin lämpimästi tuota retkeä.
Alle kolmekymppinen nainen kirjoittelee reissuistaan niin koti- kuin ulkomaillakin. Tykkään rennoista ja helpoista matkoista, kulttuurista ja myös shoppailusta. Krooninen matkakuume vaivaa, joten reissulta palattua pitäisi olla jo uusi matka suunnitelmissa :)
tiistai 20. elokuuta 2013
Finnmatkojen retki Knossokseen
Tunnisteet:
Hintataso,
Knossos,
Kreeta,
Kreikka,
Nähtävyydet
tiistai 13. elokuuta 2013
Hotelli Atlantica Caldera Bay / Platanias
Plataniaksen lomalla halusin vain ja ainoastaan rentoutua, joten halusin lomalle all inclusiven, ettei tarvitse kuluttaa iltoja ravintoloita etsimässä. All inclusiven vuoksi päädyin Finnmatkojen valikoimissa olevaan Atlantica Caldera Bayhin, jonka sijainti on aivan erinomainen; hotelli sijaitsee rannan tuntumassa ja aivan lyhyen (parin minuutin) kävelymatkan päässä keskustasta. Hotelli on neljän tähden huoneistohotelli ja tarkoitettu erityisesti perheille, sillä hotellilta löytyy pieni lasten leikkialue ja kummallakin allasalueella on lastenallas. Lisäksi lapsiperheille järjestettiin päivittäin ohjelmaa (erilaisia vesiaktiviteetteja ja lisäksi Bamse-nalle vieraili hotellilla). Pari kertaa viikossa oli myös vesijumppaa aikuisille. Hotellin asiakaskunta koostui suomalaisista ja skandinaavisista perheistä, joukossa olevat lapsettomat parit olivat kyllä todella vähemmistössä. Hotellialueelta löytyy kaksi uima-allasta sekä kaksi lastenallasta. Ainakin toinen aikuistenallas oli madellettu niin, että siinä oli myös lasten turvallista uida. Lisäksi hotellialueella toimii pikkuinen supermarket, ravintola Yalino, jossa aamiainen, lounas ja illallinen tarjoillaan sekä allasbaari, josta juomien lisäksi sai päivisin pieniä ruoka-annoksia ja all inclusiveen kuuluvat välipalat. Baarin yhteydessä oli vesi-, limsa-, viini- ja mehuhanat sekä kahviautomaatti, joista sai all inclusive-rannekkeella haettua juomaa.
Majoituin kahdelle hengelle suunnatussa yksiössä, jossa oli parveke. Huoneen sijainti oli vähän huono, sillä parvekkeelta oli näkymä vain hotellin taakse parkkipaikalle, mutta toisaalta huone oli rauhallisempi kuin pelkällä maaterassilla olevat huoneet, sillä omaan huoneeseeni ei kuulunut ääniä edes naapurista. Huoneessa oli parisänky, ruokapöytä, jääkaappi, pari keittolevyä, joista toinen oli valitettavasti mitoitettu vain mutteripannulle, vedenkeitin sekä suodatinkahvinkeitin. Astioita oli vähänlaisesti, vain muutama muki, pari lasia, lautasta ja ruokailuvälineet. Kylppärissä oli suihkukaappi ja hiustenkuivaaja. Huoneessa oli ilmainen ilmastointi sekä tallelokero, ja ainakin tuo ilmastointi oli todella tehokas ja tarpeellinen noilla helteillä. Huone oli siisti ja se siivottiin kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaina. Myös tiskit tiskattiin. Pyyhkeet ja lakanat vaihdettiin joka toinen päivä. Ylipäätään myös hotellialue pidettiin siistinä viikon aikana. Käytävät pestiin päivittäin ja ainakin kerran viikon aikana myös huoneen ovi pestiin puhtaaksi. Hotellin alueella oli pensaita ja kukkaistutuksia ja näitä myös hoidettiin. Ympäristö oli siis todella viehättävä. Lapsiperheiden suosiosta johtuen öykkäreitä ei näkynyt missään eikä hotellissa ollut yhtäkään nuorisoporukkaa.
Matkan hintaan ei all inclusive kuulunut, mutta tilasin sen etukäteen. Hintaa all inclusivelle tuli noin nelisen kymppiä päivässä, saman verran suurinpiirtein all inclusive olisi maksanut hotellilta ostettuna. Minusta all inclusive oli hintansa väärti, sillä ruoka oli hyvää ja sitä oli tarjolla reilusti. Plataniaksesta tosin löytyy myös hyvin ruokapaikkoja, joten sen vuoksi ettei muualta saa ruokaa ei all inclusivea kannata ottaa. Itselleni tämä all inclusive oli ensimmäinen laatuaan, mutta ei todellakaan viimeinen. Lämpimästi suosittelen all inclusivea tuossa hotellissa.
Aamiaista tarjoiltiin 7.30-10.30, ja aamiainen oli todella mahtava. Jollei muita ruokia halua hotellilla syödä, kannattaa ainakin varata tuo aamiainen, sillä valikoima oli todella kattava. Tarjolla oli mm. useita (tuoreita) leipävaihtoehtoja, juustoja, leikkeleitä, jogurtteja, muroja, munakasta, paistettuja/keitettyjä munia, pekonia, jotain lämmintä piirakkaa, vohveleita tai lettuja sekä hedelmiä. Aamiainen oli joka aamu sama, mutta ruokaa oli niin paljon, ettei siihen viikossa kyllästynyt kun joka päivä otti vähän eri vaihtoehtoja. Lounasta taas oli tarjolla 12.30-14.30 ja se tarjoiltiin niinikään seisovasta pöydästä. Lounaalla oli salaatteja (aina kreikkalaista salaattia, mutta myös jotain ruokaisia kylmiä salaatteja kuten kana- tai tonnikalasalaattia) ja erilaisia pikkusuolaisia, kuten suolaista piirakkaa, pizzaa, uuniperunoita kasvistäytteellä, jauhelihapihvejä yms. Enimmäkseen oli kevyitä ja kasvispainotteisia vaihtoehtoja. Toki lounaalta löytyi aina lihaa, kanaa ja kalaa. Lastenpöydässä oli lounaalla ja illallisella aina pasta bologneasea, muut ruuat vaihtelivat, mutta tarjolla oli lasten suosikkeja kalapuikkoja, nakkeja, nuggetteja sekä ranskiksia. Lounas oli ruuista se heikoin lenkki, sillä se oli joka päivä samantyyppistä ja alkoi jo loppulomasta tympiä, muut ruuat kyllä paikkasivat tuota lounasta. Illallinen oli sitten joka ilta vaihtuva. Pääjutut pysyivät aina samana eli tarjolla oli salaattipöytä, jossa oli aina sekä ruokaisempia salaatteja että tuoresalaatteja ja kreikkalaista salaattia kera tsatsikin. Sitten oli lihaa, kalaa ja kanaa eri tapaan tehtynä ja vaihtuvia makuja. Viikon aikana ehti olla italialainen, meksikolainen, aasialainen ja kreikkalainen ilta, yhtenä iltana tarjolla oli erilaisia grilliherkkuja, kuten paahtopaistia, broilerinkoipia ja grillattuja maisseja mm. Kreikkalaisena iltana paikalla oli myös tanssiryhmä esiintymässä, ja he myös opettivat halukkaille kreikkalaista tanssia. Illallisella ja lounaalla oli aina myös jälkkäripöytä, josta sai hakea itse jätksiä. Lisäksi oli hedelmiä, kakkuja ja hyytelöä. Alkoholijuomista ruuan kanssa sai hakea hanasta punkkua ja valkkaria sekä olutta. Lisäksi tarjolla oli rakia, ouzoa ja brandya. Alkoholittomista juomista oli vettä, limsaa ja mehua sekä tietysti teetä ja kahvia. Aamiaisen, lounaan ja illallisen lisäksi allasbaarissa oli kello 11-17 välillä tarjolla välipalaa, mm. ranskalaisia, pikkupizzoja, pasteijoita, voileipiä, salaattiannoksia ja hedelmää. Ne, jotka eivät all inclusivea varanneet saivat ostaa allasbaarista joitain yksinkertaisia ruoka-annoksia (ainakin pastaa ja toasteja ihmiset näyttivät tilaavan). All inclusiveen sisältyi vielä drinkkejä allasbaarista puolille öin asti. Drinkkilista oli ihan kattava, sieltä löytyi perusmojitoa, margaritaa, cuba libreä, gin tonicia jne. Ilman all inclusivea drinkit maksoivat vitosen kappale. Syötävää ja juotavaa all inclusivessa siis riitti, vaikka olihan ruoka toki vähän sellaista työpaikkaruokala meets ruotsinlaiva -tyyppistä eli lajeja oli paljon, mutta maku oli tietysti aika pliisua niin kuin se tuppaa tuommoisissa buffeteissa olemaan, mutta minulle kelpasi hyvin. Ja kaikkea kyllä uskalsi huoletta syödä, ruuan säilytykseen riittävän kuumassa/kylmässä kiinnitettiin kyllä huomiota.
Minulle Atlantica Caldera Baysta jäi kyllä hyvä kuva ja ehdottomasti voisin mennä sinne uudestaankin. Tässä vielä koostetusti hotellin hyvät ja huonot puolet:
+ Mahtava sijainti keskustassa lähellä rantaa
+ Siisteys
+ Rauhallisuus
+ Todella ystävällinen henkilökunta
+ Hyvä ruoka, etenkin aamiainen ja illallinen!
+ Isot ja siistit huoneet
+ Ilmainen ilmastointi sekä tallelokero
+ Opas tavattavissa hotellilla, ei tarvitse raahautua toimistoon tai soitella, jos tulee jotain kysyttävää
+ Ilmaiset rantatuolit rannalla (tämä oli tosi iso plussa elokuun helteillä!)
+ Viihtyisä ulkoalue
+ All inclusive
- Aurinkotuoleja altaalla AIVAN LIIAN VÄHÄN!!
- Ei ilmaista langatonta nettiä. Netti maksoi muistaakseni 5€/pvä tai 25€/vko
- Lounas alkoi vähän tympiä loman loppuvaiheessa
Hotelli olisi ollut täyden kympin arvoinen, mutta aurinkotuoleja altaalla oli uskomattoman vähän noin isoksi hotelliksi. Minun käsitykseni rentouttavasta lomasta ei ole se, että altaalle on saavuttava ennen yhdeksää jos aikoo saada itselleen paikan, kymmeneltä tultaessa jäljellä oli enää se varjoisin paikka, hyvä jos sitäkään. Ehkä tilanne ei ole noin paha kuin loppukesän sesonkiaikaan, mutta kyllä tuoleja olisi ehdottomasti lisättävä. Tuolien ärsyttävää pyyhkeellä varailua kyllä esiintyi kielloista huolimatta, mutta loman loppupäivinä oppaat kävivät kylmän rauhallisesti keräämässä varauksen merkiksi jätetyt pyyhkeet pois. Eli ainakin elokuussa menijöiden kannattaa lähteä liikkeelle ajatuksella, että aamuisin ei nukuta myöhään mikäli aikoo altaalla nauttia auringosta, muuta negatiivista sanottavaa en hotellista keksi.
EDIT: tuoreita kokemuksia Caldera Bay -hotellista kesältä 2014

maanantai 12. elokuuta 2013
Kreeta/Platanias
Kesäloman lopuksi halusin vielä lähteä johonkin etelään lomailemaan. Tarkoitus oli suunnata johonkin Kreikkaan, ja koska Kreetaa oli minulle suositeltu, päätin valita matkakohteeksi sen. Kreetallahan näitä lomakyliä on paljon, itse vietin viikon Plataniaksessa. Syy valintaan oli aika selvä, sillä halusin asua kohtuullisen ajomatkan päässä lentokentästä (bussimatka Haniasta lentokentältä Plataniakseen kesti vajaan tunnin) ja lähellä on jokin isohko kaupunki (tässä tapauksessa Hania), jos rantaelämä alkaa tympiä. Itse Platanias on aika pieni, pääkadun varrelta löytyy kaikki tarpeellinen ravintoloista ruokakauppoihin ja matkamuistomyymälöihin. Lähistöllä on vielä kaksi pienempää lomakylää, Agia Marina ja Gerani. Agia Marina ja Platanias ovat niin lähekkäin, ettei kävellessä huomaa milloin on siirtynyt toiseen kylään, Gerani taas on huomattavasti pienempi ja Plataniaksesta matkaa Geraniin kertyy parisen kilometriä. Platanias on siis puhtaasti turistipaikka eli mitään nähtävyyksiä tuolla ei ole vaan niiden perässä on lähdettävä esim. Haniaan, jonne pääsee bussilla noin vartin välein. Bussimatka kustansi 1,90€ ja busseissa kiertää rahastajat. Bussimatka kesti siinä puolisen tuntia. Taksilla Haniaan hurauttaa 16 eurolla. Ainakin näin elokuun alussa Platanias oli ihan täynnä turisteja enkä kyllä kylillä kuullut muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Paljon oli liikkeellä lapsiperheitä sekä nuoria pariskuntia, myös joitakin lähinnä ruotsalaisia nuorisoporukoita löytyi eli iltaisin ei kaupungilla todellakaan yksin tarvinnut kävellä.
Pääkadun varrelta ja Plataniaksen ylemmästä osasta löytyi useita ravintoloita. Varsinkin nuo ylemmän osan ravintolat näyttivät vetävän asiakkaita iltaisin. Minulla oli all inclusive, joten sen vuoksi en ravintolatarjontaan kierrellyt tutustumassa, mutta ainakin eräs keskustassa sijaitseva kiinalainen näytti olevan aika tupaten täynnä kävellessäni ohi. Ostostarjonta Plataniaksessa on aika heikkoa. Toki sieltä tuliaiset saa hankituksi (paljon oli kaikkia oliivituotteita), mutta muunlaisia kauppoja ei oikein ole. Muutama vaatekauppa oli, mutta vaatteet näyttivät laatuunsa nähden hurjan kalliilta (siinä kolmenkympin hujakoilla oli paitoja). Pari kenkäkauppaa bongasin ja ainakin näin elokuussa alennusmyyntien aikaan hinnat olivat halvat, alle parilla kympillä sai söpöjä balleriinoja, mutta kenkien laadusta ei toki ole takeita. Muuten kaupat tyytyivät myymään rantakamaa, pyyhkeitä, sandaaleja ja uimapatjoja. Kunnon shoppailuja halajavan kannattaa lähteä bussilla Haniaan, jossa näitä oikeita kauppoja on. Ruokakauppoja Plataniaksesta löytyy useita, monet niistä ovat Inka-ketjun kauppoja. Iso Inka-supermarket löytyy Plataniasaukion läheisyydestä, siellä oli hyvä valikoima ja myös edullinen hintataso. Ostin 1,5 litran vesipullon, joka maksoi 23 senttiä ja suklaacroisantteja, jotka olivat noin 30 senttiä. Tuo Inka ei tainnut olla auki sunnuntaina, mutta muuten ruokakaupat kyllä olivat auki aamusta iltaan. Jos oikein kunnon ruokaostokset haluaa tehdä, kannattaa suunnata Lidliin, joka on hieman Plataniaksen ulkopuolella Geraniin päin mentäessä. Lidlissä tavarat näyttivät olevan pikkuisen halvempia kuin Suomessa.
Itse tykkäsin Plataniaksesta kovasti, sillä paikka oli siisti ja väkeä kumminkin riitti eli ei ollut uneliasta. Viikko noin pienessä paikassa riitti hyvin, kun tärkeintä oli vain rentoutua ja ahmia aurinkoa varastoon. Plataniaksessa on hyvät rannat, joissakin kohdin oli vähän soraa, mutta enimmäkseen ne olivat hiekkarantoja. Rantapetejä mainostettiin jossakin kohtaa rantaa 2,50 eurolla. Ainoa huono puoli rannalla oli, että oman lomaviikon aikana tuulet olivat aika kovia, joten punainen lippu liehui rannalla useana päivänä ja muina päivinä lippu oli keltainen. Loppukesästä lämpötila on Kreetalla tietysti yli 30 astetta, joten jos ei helteestä piittaa kannattaa valita jokin muu paikka. Plataniaksesta on helppo tehdä reissuja muualle Kreetalle.

torstai 25. heinäkuuta 2013
Päivävisiitti Helsinkiin
Äskettäin tuli pistäydyttyä lyhyellä päiväreissulla Helsingissä. Ohjelmassa oli kahvittelua, alennusmyyntien kiertelyä, syömistä ja jossakin näyttelyssä piipahtaminen.
Ruokien ja juomien osalta pidättäydyimme tutussa ja turvallisessa, eli kahvit hörpättiin Cafe Esplanadissa ja ruokailu hoidettiin Santa Fessä. Cafe Esplanad on viihtyisyytensä ja sijaintinsa puolesta hyvä valinta, vieressä on Stockmannin tavaratalo ja Esplanadin puisto. Mikään valtavan iso tuo Esplanad ei ole, mutta ainakin siellä on intiimimpi tunnelma kuin vaikkapa Ekbergillä ja siellä voi nauttia myös juttutuokioista oman seurueen kanssa ilman häiritsevää kaikua tai taustamelua. Kahvila on ilmeisen suosittu, mutta tilaa on aina ollut vaikka puoliltapäivin kahvittelijoita riittää. Tarjolla on erilaisia kahvilatuotteita sekä keittolounas ja salaattibuffet, joka tosin ei näyttänyt kovin runsaalta. Mikään kovin edullinen paikka Esplanadin kahvila ei ole, jäätee ja pulla (kylläkin valtavan iso) maksoivat kahdeksisen euroa, mutta silloin tällöin tuon summan toki voi pulittaa.
Santa Fehen päädyimme syömään, kun shoppailukierroksen jälkeen piti nopeasti saada jotakin mahantäytettä ennen bussin lähtöä ja tuo Aleksilla sijaitseva ravintola sattui sopivasti kohdalle. Perjantaialkuilta ei ole mikään ihanteellinen aika löytää ruokapaikkaa ilman pöytävarausta, mutta meillä kävi hyvä tuuri, kun onnistuimme löytämään sattumalta vapaan pöydän. Santa Fe tarjoilee tex mex -tyyppistä ruokaa eli listalta löytyy mm. fajitaksia, mutta myös erilaisia cajun- ja bbq-ruokia. Ravintolan asiakaskunta oli monenkirjavaa eli joukossa oli niin keski-ikäisiä pariskuntia kuin lapsiperheitäkin. Enimmäkseen asiakkaina näytti olevan kolmekymppisiä kaveriporukoita. Ruokalista oli ihan kattava (oma lastenlistakin näytti olevan), mutta tällä kertaa seurueemme tyytyi fajitaksiin. Lihavaihtoehdon rinnalla listalta löytyi juustofajitaksia (täytetty halloumilla ja vuohenjuustolla, maistamisen arvoista!), mikä ilahduttaa kasvissyöjää. Vaikka porukkaa olikin liikkellä, henkilökunta saa pisteet siitä, ettei tarjoilijaa, ruokaa tai laskua joutunut odottamaan liian kauan. Annos oli täytettävää ja hyvää, ei mikään unohtumaton makuelämys, mutta hakkasi kyllä mennen tullen esim. Amarillon mätöt. Jälkiruuatkin olivat kunnon kokoisia. Hintatasolta ravintola on keskihintainen, fajitasannos, 24 senttiä viiniä ja jälkiruokakakku maksoivat reilun kolmekymppiä.
Reissun nähtävyysosio tuli kuitattua vierailulla Kaapelitehtaalle, jossa kävimme katsomassa Suomen valokuvataiteen museon näyttelyä. Samassa rakennuksessa toimii myös teatteri- sekä pieni hotelli- ja ravintolamuseo, joista varsinkin ensinmainittu vaikuttaa kiinnostavalta. Sinne ei kuitenkaan tällä kertaa ollut aikaa mennä, mutta ehkä seuraavalla kerralla. Kaikkiin kolmeen museoon myydään edullista yhteislippua, joka on 15€. Kaapelitehdas on vähän syrjässä, jos ajattelee pyöriä vain keskustassa, mutta sinne pääse helposti joko metrolla (ajo päätepysäkille Ruoholahteen, josta on n. 300m kävelymatka museoon) tai sitten raitiovaunulla 8 (ratikka ajaa Oopperatalon ohi ja siitä Töölön kautta), jolla on pysäkki melkein oven kohdalla. Valokuvataiteen museo on pienehkö ja selkeä, ja tuona vierailupäivänä myös rauhallinen, mutta silti siellä hujahti yli tunti. Suosittelen vieraailemaan joko tuolla tai muissa Kaapelin museoissa.

Helsinki,
Hintataso,
Kotimaanmatkailu,
Nähtävyydet,
Ruoka
sunnuntai 14. heinäkuuta 2013
Saaristoristeily Turusta
Turussa käydessäni halusin pistäytyä myös saaristoristeilyllä, sillä loma-aikaani risteilystä oli tarjous 9€. Oikeastaan risteily oli tosi kätevä, sillä päivän aikana pääsi kätevästi merelle ja nauttimaan laivan buffet-pöydästä sekä tekemään tax free -ostoksia, mutta pääsi yöksi pois. Olin yllättynyt siitä, kuinka suosittu tuo risteily oli, todella moni vaihtoi laivaa Maarianhaminassa. Laivan matkustajista suuri osa oli lapsiperheitä vanhempineen ja isovanhempineen. Nuorisoa ei juurikaan näkynyt ja meno näytti muutenkin siistiltä ja hillityltä.
Tein risteilyn Siljalla, ja Silja Galaxy lähti satamasta 8.15 ja takaisin Turkuun palattiin 19.15. Minulla ei ollut hyttiä, mutta laivalla oli aika hiljaista, joten istumapaikkoja löytyi kyllä sekä sisältä että ulkoa. Ensimmäiseksi kävin aamupalalla, joka oli minulle pienoinen pettymys. Tarjolla ollut leipävalikoima koostui lähinnä kaupan pussisämpylöistä eikä tarjolla ollut kuin yhdenlaista rasvaisen oloista juustoa sekä hieman nahistuneen oloisia kasviksia. Tomaatit oli leikelty paksuiksi lohkoiksi, jotka putoilivat leipien päältä. Eli ihan 10€:n arvoinen aamiainen ei ollut, mutta kyllä tuolla mahansa sai täyteen. Vielä aamusta laiva oli hiljainen, ihmiset ehkä jatkoivat unia hyteissään, tai ehkä syy oli pilvisessä säässä, jonka vuoksi kannella (tai oikein muuallakaan) ei ollut tungosta vaan sain istua lähestulkoon yksin.
Kello 13.35 oli sitten laivanvaihto Maarianhaminassa. Etukäteen hiukan jännäsin tuota vaihtoa, sillä vaihtoaikaa ei ole kuin kymmenen minuuttia, mutta kuulutukset ja opastukset olivat hyvät. Maihin ei tarvinnut mennä ollenkaan vaan laivanvaihto sujui putkia pitkin. Kannattaa mennä jo valmiiksi odottamaa ulospääsyä, sillä vaihtoaikaa ei tosiaan liikaa ole ja putkia pitkinkin kävelymatkaa laivasta toiseen kertyy kuitenkin yllättävän paljon. Tulomatka taittui Baltic Princesillä, joka on Galaxya uudempi laiva ja jossa minusta oli enemmän tehtävää ja kauppoja sekä baareja.
Jos seisovaanpöytään haluaa mennä syömään, kannattaa varata se jo ennakkoon, sillä aiempi kattaus oli loppuunmyyty eikä myöhemmässäkään kattauksessa ollut kuin joitakin hajapaikkoja. Jos aamiainen oli pettymys, buffetlounas kyllä petrasi huomattavasti. Hinta oli minusta edullinen (ennakkoon ostettuna 24€), sisälsihän se kaiken alkuruuasta jälkiruokaan ja juomat päälle. Ruokavalikoima ei tietenkään ollut yhtä runsas kuin illallisbuffetissa, mutta suht samat sushit, kalapöydät, salaatit, lämpimät ruuat ja jälkkärit tuolta sai. Ruokien esillepanossa olin hieman kahta mieltä, sillä alku- ja pääruokatiskien sijaan ruuat on nyt sijoiteltu niin, että kalat ovat omassa linjastossa, salaatit omassa, sushit omassa jne. Jos halusi ottaa alkupalaksi kaikista noista kolmesta pöydästä, joutui kiertelemään lautasen kanssa kaikissa kolmessa pöydässä. Toisaalta jonoja oli vähemmän, kun saattoi aloittaa alkupalojen haalimisen mistä tahansa pöydästä. Buffetravintolan sijainti laivan keulassa oli erinomainen, sillä jos sattui ikkunapaikan saamaan, saattoi syödessä ihailla myös upeaa saaristomaisemaa.
Ensimmäinen päiväristeilyni oli siis hyvä kokemus eikä jää varmasti viimeiseksi. Useamminkin voisin lähteä tuonne aikaa kuluttamaan, jos asuisin lähempänä Turkua, mutta tästä lähtien ainakin kerran kesässä voisin risteilyllä käväistä.

Kesäinen Turku
Olen jo pitkään halunnut käydä Turussa, edellisestä käynnistä kun on kertynyt aikaa jo kymmenisen vuotta. Miellän Turun vahvasti kesäkaupungiksi, joten mikäpä olisikaan parempi kuin heinäkuu. Turisteja olikin liikenteessä paljon, muttei kuitenkaan ruuhkiksi asti.
Majoituin hotelli Seurahuoneella, jonka sijainti on erinomainen, sinne oli vain 10 minuutin kävelymatka rautatie- ja bussiasemalta. Hotelli sijaitsee myös kolmen kadunvälin päässä torista ja esim. kauppakeskus Hansaan oli vain kaksi kadunväliä eli kauppoja ja ravintoloita on lähellä. Hotelli on iso, mutta myös rauhallinen, ja henkilökunta oli erittäin ystävällistä. Missään muussa hotellilla minulta ei ole kyselty toiveita huoneen sijainnista. Kahden hengen huone oli iso, siellä oli kaksi erillistä vuodetta, telkkari, pieni pöytä ja pari tuolia ja tilaa jäi vielä reilusti. Vessassa oli kylpyamme ja suihku. Pientä miinusta tulee kokolattiamatoista sekä huoneen ei-niin-tarkasta siivouksesta, sillä löysin pöydän alta purkkaa. Hotellin yhteydessä toimii ravintola Sevilla, jossa aamiaista tarjoillaan. Tullessani hotelliin olin niin nälkäinen, että ensimmäinen päämäärä oli vain saada jostakin ruokaa, ja siihen saumaan Sevilla osui hyvin. En ole aiemmin kyseisessä ravintolassa syönyt, mutta kokemukseni jälkeen voisin mennä uudestaankin. Palvelu oli hyvää ja ruoka maukasta. Syömäni espanjalainen lihapulla-annos ei ehkä ihan täysin ollut hintansa väärti (reilu 16€), mutta menköön nyt tällä kertaa. Hotellin aamupala oli muuten hyvä, tarjolla oli peruspuuron, myslin ja murojen lisäksi hyvä leipävalikoima mm. rapeita sämpylöitä ja luomuleipää. Lisäksi oli kahtakin eri lajia juustoa, hedelmiä ja tuoreennäköisiä vihanneksia. Lapsille oli oma aamiaispöytä, jossa näytti olevan tarjolla mm. muroja. Näin kesäaikana lapsiperheitä oli hotellin asiakkaista suurin osa, ja tuolla Sevillassa lapsia oli muistettu leikkipaikalla ja omalla ruokalistalla.
Turun nähtävyyksistä kävin tietysti Turun linnassa, joka on suosikkilinnani Suomessa. Keskustasta linnaan on matkaa kolme kilometriä, ja matka taittuu kätevästi joko kävellen Aurajoen vartta tai bussilla nro 1, joka lähtee torilta ja ajaa satamaan saakka. Pääsylippu linnaan maksoi aikuiselta 8€ ja tuohon päälle suosittelen ottamaan opastuksen, joka kustantaa 2,5€ lisää. Ilman opastusta linnasta ei kauheasti saa irti, sillä huoneet olivat enimmäkseen tyhjiä. Opastuskierros asiallisen oppaan johdolla kesti tunnin ja keskittyi enimmäkseen linnan vaiheisiin keskiajalla, mutta toki myös renessanssiaikaa ja Juhana Herttuaa sivuttiin. Linnassa oli vielä erilaisia näyttelyitä, kuten astioita ja vaatteita eri vuosikymmeniltä 1800-luvulta lähtien sekä leikkikaluja. Esilinnassa on sisustettu huoneita eri tyylein 1600-luvulta alkaen ja 1800-luvulle päättyen sekä vankityrmiä. Lapsia varten linnassa on mahdollisuus varata opastettu pikkuritarikierros, ja esilinnan ritarihuoneella lapset ja aikuiset voivat sovitella ritarin tai linnanneidon asuja. Suosittelen ehdottomasti pistäytymään linnassa, sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Linnaan mennessä kannattaa piikkikorot jättää kotiin ja pukea mahdollisimman mukavat jalkineet, sillä kapeita ja korkeita kivirappuja on kiivettävänä paljon.
Toinen nähtävyys, jossa Turussa ollessani pistäydyin oli Turun taidemuseo. Museo oli pienempi kuin luulin, mutta ihan kattava kokoelma siellä oli sekä vanhempaa taidetta että uutta, modernimpaa taidetta. Lippu museoon maksoi aikuiselta 8€, perjantai-iltaisin klo 16-19 on ilmainen sisäänpääsy ja tiistaisin maksuton 17.30 yleisöopastus vaihtuvaan näyttelyyn ( nyt Max Walter Svanbergin outolintu). Eipä kyllä juurikaan ollut ihmisiä tuolla yleisöopastuksessa, mutta opas oli asiantunteva. Museovierailuakin kyllä suosittelen lämpimästi, sillä samalla vaivalla pääsee näkemään sekä perinteistä taidetta (Gallen-Kallelaa, Simbergiä ja Halosta) että myös modernimpaa taidetta. Museo sijaitsee lähes ydinkeskustassa Aurakadulla, Puolalanmäen päällä.

Hotellit,
Kotimaanmatkailu,
Nähtävyydet,
Ruoka,
Turku
torstai 4. heinäkuuta 2013
Herkkuja ja ravintolaelämää Cattolicassa
Italialaiset elävät iltapainotteisesti eikä Cattolica tee tässä poikkeusta: ravintolat avaavat ovensa illastajille siinä kuuden-seitsemän maissa eli Suomeen verrattuna myöhään. Ravintolat avaavat ovensa aamulla ja pitävät ne auki lounasajan yli (n. klo 14), jonka jälkeen ne sulkeutuvat siestan ajaksi auetaakseen illalla uudestaan. Toki turistipaikassa on ravintoloita, jotka ovat auki pitkin päivää, mutta nämä ovat enemmän pizzeriatyyppisiä. Ravintolat jaetaan Italiassa eri tyyppeihin, joista pizzeriasta saa tietysti pizzoja. Osteria ja trattoria taas ovat vähän halvemman hintaluokan paikkoja, joissa tarjollaan perinteistä kotiruokaa kuten pastoja. Ristorantet ovat sitten niitä kalliimpia ja tyylikkäämpiä ravintoloita.
Italialaisessa ravintolassa kannattaa muistaa pari juttua. Ensiksikin hintoihin lisätään copeto eli kattausmaksu, joka vaihteli 1,50€ ja 2€ välillä. Yleensä pelkkää pitsaa/pastaa syödessä maksu oli halvempi ja lihaa tms. syödessä kalliimpi. Maksu sisältää aterimet, leipää alkupalaksi, balsamicon ja juustoraasteen yms. tykötarpeet. Lisäksi monissa paikoissa tuotiin jälkiruuaksi limoncelloa, kakkua tai hedelmiä. Söin yksin, joten en ole varma, lisätäänkö kattausmaksu kerran laskun loppusummaan vai veloitetaanko se kaikilta ruokailijoilta erikseen. Epäilisin jälkimmäistä. Kattausmaksun suuruus kannattaa aina tarkistaa etukäteen, se on mainittu menussa. Kattausmaksun lisäksi on kohteliasta jättää juomarahaa, jos on tyytyväinen ruokaan ja palveluun. Toinen muistettava asia on, että Italiassa pastat ovat alkuruokia eli jos ravintolassa tilaa vaikkapa lasagnen, se on pieni eikä sillä kyllä oikein nälkä lähde.
Lounastajille tarjotaan lähinnä pitsapaloja ja sitten piadinoja, jotka ovat paikallista herkkua eli eräänlaisia pizzaleipiä, joissa ohuen leivän sisään laitetaan erilaisia täytteitä. Piadinoja sai muutamalla eurolla. Via Dante -ostoskadulla oli muutamia pikkupizzerioita, joissa myötiin pizzoja paloina. Margaritaslice kustansi 1,50-2€, ja parilla semmoisella korvasi jo illallisen. Nämä paikat olivat auki pitkin päivää yömyöhälle. Hotellien ravintoloista, no ainakin Senior-hotellin alasbaarista, saa lounasaikaan munakasta, toasteja, ranskalaisia ja pasta-annoksia.
Etukäteen minua varoiteltiin siitä, että ravintoloidet menut ovat harvoin muulla kielellä kuin italiaksi. Kaikissa ravintoloissa, joissa itse kävin oli menut kuitenkin englanniksi. Jos joku suomalaista menua kaipaa, sellainen löytyy ravintola Charliesta (samassa paikassa pidettiin Aurinkomatkojen infotilaisuus) Via Genovalta. Aurinkomatkalaiset saivat tuolta alennusta 10%. Itse kävin tuolla kerran syömässä ja lista oli aika kattava, mutta lihaa en tuolta suosittele tilaamaan, ei ollut kummoista.
Cattolicassa oli hyvin erilaisia ravintoloita erilaisille kukkaroille. Enimmäkseen ruoka oli ihan Suomen hinnoissa, kympillä ei kovin kummoista annosta saanut. Pastat maksoivat siinä 8€, mutta annos oli sitä alkupalakokoa. Salaatit (esim. mozzarella-tomaatti alkupalaksi) olivat 6-8€. Cattolicassa on paljon kalaravintoloita etenkin sataman lähettyvillä, ja ne kyllä näyttivät kalliilta. Pihvejä tuolla alueella ei oikein syödä vaan enemmänkin mereneläviä. Yhden pihvin tilasin, mutta se ei ollut todellakaan hintansa väärti (15€). Ruoka oli kumminkin todella hyvää, etenkin mozzarellajuustoon ihastuin täysin, Suomessa vastaava ei ole lainkaan Italian tasoa. Silmiinpistävää oli, että ravintolassa viiniä myytiin aina karahveittain. 0,5l talon viiniä maksoi yleensä 4-5€ ja oli juotavaa.
Jäätelö on Italiassa ihanaa ja jäätelöbaareja on joka nurkalla. Tyypillistä on, että jokainen baari valmistaa jäätelönsä omalla reseptillä. Jätski"pallot" (lainausmerkeissä siksi, että jäätelö kauhotaan kuppeihin eivätkä pallot palloilta näytä) maksoivat vähän päälle euron kappale ja jäätelöannokset n. 5€. Lempparijäätelöitä olivat valkosuklaa ja ihanan raikas sitruuna. Tavallisten jäätelöiden lisäksi tarjolla oli myös sorbetteja.
Jos ravintolaan haluaa lähteä iltaa istumaan, se onnistuu kyllä sillä Cattolicassa riittää terassiravintoloita, joissa paikalliset ja turistit viettävät aikaa illan pimetessä. Tykästyin gelateria Pimpiin, joka sijaitsee hotelli Kursaalia ja Mäkkäriä vastapäätä sen suihkulähdeaukion vieressä, jossa iltaisin klo 21.45 on hieno vesisuihkuesitys. Terassilta tuota esitystä kelpasi seurata. Pimpi on jäätelöbaari, mutta sieltä sai myös drinkkejä, jotka maksoivat 7€. Italiassa on tapana, että baareissa drinkin lisäksi pyötään tuodaan jotain purtavaa, kuten sipsejä tai pähkinöitä, kerran jopa pizzaa. Laskua ei välttämättä tuoda heti pöytään, ja oli aika rasittavaa yrittää metsästää tarjoilijaa sitä tuomaan, kun tämä oli jatkuvasti liikkeessä.
Suosittelen muuten lämpimästi vilkaisemaan tuon jokailtaisen vesisuihkunäytöksen, joka kerää sankoin joukoin väkeä paikalle.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Firenze
Huom! Teksti on julkaistu alunperin Paikka auringossa -sivustolla.
Retki Firenzeen on kokopäiväretki ja retkellelähtö tapahtui aamulla seitsemän maissa. Bussimatka Firenzeen kesti noin nelisen tuntia, ja matkalla pysähdyttiin huoltoasemalle kahville. Tie kulki mm. Apenniinien vuoriston läpi (mitään vuoristoteitä ei siis ajettu, vaan moottoriteitä vuoriston läpi tehtyjen tunneleiden kautta) eli nähtävää riitti. Firenzessä kävimme ensin Arno-joen toisella puolella kuvaamassa kaupunkia ennen kuin bussi jätti meidät kyydistä. Firenzessä oli taas mahdollisuus kiertää oppaan perässä kaupungilla niin, että opas esitteli tärkeimmät nähtävyydet ja kertoili niistä. Kierros kesti noin tunnin.
Aikaa Firenzessä oleskeluun oli noin nelisen tuntia ja nähtävää on paljon. Duomon kappeli piti tietysti nähdä ja se olikin todella vaikuttava. Uffizin taidemuseo oli omalla pakko nähdä -listalla, ja opas tarjoitui tilaamaan museoon lipun etukäteen, sillä ilman lippua museoon saattaa joutua jonottamaan jopa 1,5 tuntia. Lippu oli 6€ aikuiselta ja etukäteen ostettuna päälle tuli vielä 4,50, mutta minusta hinta oli edullinen. Uffizi oli valtava eikä siellä kannata kuluttaa aikaa enempää kuin pari tuntia ettei iske ähky. Taidepläjäyksen jälkeen kaipasin jotain viihdyttävää, ja sitä tarjoili ihan lähellä oleva Guccin museo, jossa esiteltiin erilaisia Guccin tuotteita, kuten vaatteita, kenkiä, laukkuja jne. Museo oli todella tyylikäs ja sisäänpääsy maksoi aikuiselta 6€. Museossa oli mm. erilaisia iltapukuja, joita julkkikset (esim. Cameron Diaz) ovat käyttäneet eri tilaisuuksissa.
Firenzestä löytyy monenlaisia ruokapaikkoja. Itse en malttanut pysähtyä syömään, joten tilasin vain pizzaslicen. Kyllä tuolla hinta osataan ottaa, sillä 2 margaritaslicea (kylläkin isoa) ja 0,5l kokista maksoi 7€. Kannattaa kuljettaa laukussa omia vesipulloja, ne tulevat tarpeeseen, sillä auringossa on tosi kuuma kun vieläkävelee.
Shoppailuja en Firenzessä tehnyt, mutta kuulin monien tehneen hyviä löytöjä markkinoilla ja kauppahallissa. Jos kultakoruja haluaa, kannattaa suunnata Arno-joen ylittävälle Ponte Vecchiolle (muutenkin tuo silta on näkemisen arvoinen:)), joka on täynnä kultakauppoja.
Aika Firenzessä hujahti nopeasti ja matkalla hotelliin oli bussissa istuttava taas se 4h eli paluu oli siinä yhdeksän aikaan. Matkalla pysähdyttiin taas huoltoasemalle kahville. Bussit olivat hyvin ilmastoituja ja siistejä eli kuuma ei tullut, mutta vessan puute hieman harmitti.
Firenze on upea ja kiinnostava kaupunki, joka kyllä kannattaa käydä katsomassa, jos sinnepäin sattuu matka viemään.

San Marino
Huom! Teksti on julkaistu alunperin Paikka auringossa -nettisivulla.
Aurinkomatkat järjesti puolipäiväretken tuonne lilliputtivaltion pääkaupunkiin, joten mielenkiinnosta sinne piti lähteä. Retki oli muidenkin suomalaisten suosiossa, sillä samana päivänä San Marinossa retkeili 150 suomalaista. Bussimatka Cattolicasta San Marinoon kesti noin tunnin eli ei mikään mahdoton matka perheen pienimmillekään. San Marinossa aikaa kierrellä oli n. kolmisen tuntia. Oppaan kanssa sai lähteä kiertämään kaupunkia tai sitten mennä omatoimisesti. Pääkaupunki on Titanovuorella ja ylöspäin kapuamista oli jonkin verran, mutta se sujui kyllä huomaamatta, kun maisemat olivat hulppeita. Kannattaa kävellä noidan polkua ylös linnalle, joka on 750m merenpinnan yläpuolella. Kannattaa myös varautua vesipulloilla, sillä auringossa käveleminen tekee janoiseksi :).
San Marinossa on jonkun verran museoita, mm. kaupunginmuseo on ilmainen. Vähän erikoisempia museoita olivat vampyyri- sekä kidutusmuseot, joista jälkimmäisessä kävin. Museon sisäänpääsy oli opiskelijakortilla 6€ ja minusta tuo oli aika maksimihinta, sillä museo oli aika pieni. Museo koostui erilaisista kidustusvälineistä, siellä oli erilaisia miekkoja, siveysvyö, ironmaiden, sähkötuoli, pyöveli, hirttopuu jne. Jokaisen esineen kohdalle oli selkeästi kirjoitettu englanniksi käyttötarkoitus ja muuta infoa. Museossa oli aika hämärää ja muutenkin aavemaista, joten ihan pienille lapsille ei sitä suosittelisi, mutta esim. teinit innostuisivat museosta varmasti.
San Marino on verovaputensa takia ollut aiemmin ostosparatiisi, mutta nyt hinnat ovat nousseet. Kauppoja oli jonkun verran, mutta enimmäkseen ne olivat erilaisia turisteille suunnattuja krääsäliikkeitä tai sitten luksusmerkkejä myyviä putiikkeja. Kosmetiikkakauppoja oli paljon, ja hajuvesiä metsästävä löytää varmasti ostettavaa. Alkoholi tuolla oli halvempaa kuin esim. Cattolicassa, mutta kannattaa olla kuulemma varuillaan ettei osta ns. väärennettyä pulloa (esim. etiketissä lukeekin Gorgons gin eikä Gordons gin).
En käynyt San Marinossa syömässä, mutta ruokkapaikkoja oli kyllä tarjolla. Aika paljon oli pizzeria-tyyppisiä ravintoloita, joista sai myös pasta-annoksia, ja hinnat näyttivät pyörivän siinä kympin kieppeillä eli ihan kohtuuhintaista. Jäätelöbaareja oli paljon ja italialainen jäätelö on kyllä maistamisen arvoista!
LISÄYS: Jos haluaa San Marinon leiman passiinsa, sen saa viiden euron hintaan. Bussissa opas keräsi kaikkien halukkaiden passit ja toimitti ne leimattavaksi, joten itse ei tarvinnut leiman perässä juoksennella. Jos leimaa ei halua, ei passiakaan tarvitse ottaa mukaan.
LISÄYS 2: Monet lähettävät San Marinosta postikortteja, mutta kortteja lähettäessä kannattaa pitää mielessä pari juttua. Myynnissä on paljon postikortteja, joissa on postimerkit jo valmiiksi liimattu. Sellaiset ovat kuitenkin kalliimpia kuin kortit, joihin merkit liimataan itse. Toinen muistettava juttu on, että San Marinosta lähetettävät kortit on jätettävä San Marinoon. Jos ne laittaa postilaatikkoon Italian puolella, posti polttaa ne eivätkä kortit pääse perille. Omat korttini kulkivat Suomeen viikossa.

San Marino,
Shoppailu
Hotel Senior, Cattolica
Huom! Teksti on julkaistu alunperin Paikka auringossa -nettisivulla
Hotelli Senior on todella siisti hotelli lähellä ostosmahdollisuuksia (ostoskatu Via Dante kulkee heti hotellin takana) eikä rannallekaan ole mahdoton matka. Kaksio oli todella pikkuinen (olin matkalla yksin, kahdestaan olisi voinut olla jo ahdasta) ja siellä oli parisänky, kaappi, telkkari ja tilava kylppäri sekä parveke. Huone oli tosi siisti ja ilmeisesti vastarempattu. Huoneissa ei ollut jääkaappia, mutta sellaisen olisi saanut vuokrata respasta 5€/pvä. Huoneeni sijaitsi ylimmässä kerroksessa ja parvekkeelta oli näkymä paitsi muiden hotellien uima-altaalle, myös merelle talojen välistä.
Hotellilla oli uima-allas ja mukavasti aurinkotuoleja, niistä ei tarvinnut tapella. Lisäksi oli pikkuinen poreallas ja pingispöytä. Hotellin baarista sai ostaa juomia, jäätelöä ja pientä purtavaa (toasteja, munakasta, ranskalaisia, pizzaa ja pastaa). Huoneen hintaan sisältyi aamiainen seisovasta pöydästä ja tuo aamiainen sisälsi sämpylöitä. croisantteja, muroja, leikkelettä, juustoa, kananmunia, mehua, kahvia, teetä, hedelmiä sekä erilaisia leivonnaisia. Plussaa siitä, että jokaisella huoneella oli numeroitu pöytä eli aamiaiselle ei tarvinnut kiirehtiä, kun pöytä oli valmiiksi varattu. Hotellissa oli myös WLAN yleisissä tiloissa ja hotellin konetta sai käyttää 3€/h.
Tykkäsin kovasti hotellista ja se sopi aikuiseen makuun. Pienille lapsille näytti altaalla olevan joku leikkinurkkaus, mutta lastenallasta ei ollut. Mitään melua ei kuulunut missään vaiheessa eikä näin alkukesästä ollut nuorisoporukoita, joten suosittelisin hotellia myös lapsiperheille. Henkilökunta, etenkin respan Maura-niminen nainen, oli todella ystävällistä ja avuliasta. Tänne voisin tulla uudestaan.

lauantai 29. kesäkuuta 2013
Shoppailua Cattolicassa
Cattolica ei ole mikään shoppailuparatiisi. Jos ostoskierroksen haluaa, kannattaa suunnata Riccioneen tai Riminiin, joissa kauppoja riittää enemmän. Riminin jälkeen lentokentälle päin mentäessä kuitenkin on suuri ostoskeskus Le Befane, jossa on yli 100 liikettä. Tuolla ostoskeskuksessa en käynyt, mutta bussin ikkunasta näin, että siellä on mm. Zara ja Guess.
Cattolican kaupat keskittyvät enimmäkseen Via Dante -nimiselle ostoskadulle. Kadulla on kenkäkauppoja, lelukauppoja, erilaisia krääsäputiikkeja sekä kiinalaistyyppisiä vaatekauppoja. Hintataso on moneen lähtöön eli nuo kiinalaistyyliset kaupat ovat halpoja (tarjouksessa oli esim. t-paitoja 5€ jne.) ja sitten oli laadukkaampia ja kalliimpia kauppoja. Nahkatavaraa oli myynnissä paljon, kannattaa vertailla hintoja sillä yhdessä kaupassa vyöt olivat 10€ ja toisessa vöitä sai samalla hinnalla kaksi. Dantelta erkanevalla kadulla (Via Bovio) on vähän fiinimpiä putiikkeja ja mm. Benettonin myymälä.
Jos halajaa edullisia ostoksia, kannattaa suunnata markkinoille lauantaiaamuna. En valitettavasti muista markkinoiden tarkkaa pitopaikkaa, sillä sattumalta lähdin kävelylle ja osuin paikalle. Kävelin rantakatua satamaan asti ja sataman jälkeen käännyin oikealle, jossa alkoikin tulla ihmisiä vastaan ostoskasseineen ja heitä seuraamalla pääsin markkina-alueelle, joka olikin tosi iso. Myytävänä oli kaikenlaista koruista ja vaatteista meikkeihin, leluihin, sateenvarjoihin ja nahkatavaraan. Mm. alushousuja paikalliset naiset näyttivät kahmivan euron hintaan :) Tuotteissa oli hinnat hyvin esillä. Huvittuneena panin merkille, että markkinoiden alkupään hinnat olivat pikkuisen kalliimmat kuin loppupään tuotteet, en tiedä oliko sattumaa :) Hyviä löytöjä kumminkin tein, esim. nahkalaukku 10€, läjä korviksia 1€/pari ja nahkasandaalit 10€. Kannattaa muuten olla tarkkana piraattituotteiden kanssa, joita tuolla ei onneksi näyttänyt olevan myynnissä, sillä Italiassa voi napsahtaa kunnon sakot piraattien ostajalle.
Cattolican keskustassa ruokakaupat olivat pikkuisen hakusessa. Danten varrella oli muutamia pikkukioskeja, joista sai ostaa mm. juomista (1,5 l vettä taisi olla 0,70€ halvimmassa kioskissa). Kunnon ruokakauppa, Conad-ketjun kauppa, sijaitsee Du Parc -hotellin vieressä rannalle päin mentäessä. Kaupassa oli mm. palvelutiski, josta sai ostaa juustoja ja jotain valmisruokia. Hinnat olivat kohtalaiset, vesipullo 1,5l taisi maksaa siinä 0,55€. Tavaravalikoima oli kohtuullisen hyvä. Eli tuonne kannattaa suunnata, jos etsii vaikka aamiaistarvikkeita tai aikoo tehdä vähän isompia ostoksia. Alkoholi taisi olla halvinta tuossa kaupassa, esim. Johnny Walker -pullo 0,7l oli vajaa 12€ ja viinipullojen hinnat lähtivät parista-kolmesta eurosta.

Cattolica / Italia
Cattolica sijaitsee Adrianmeren rannalla Riminin rannikolla samassa syssyssä Riminin ja Riccionen lomakohteiden kanssa. Cattolica on näistä kolmesta kaikkein pienin lomakohde, pikkuruinen n. 16 000 asukkaan "kylä", jonka suurin elinkeino on turismi. Cattolicassa käykin runsaasti Italialaisia turisteja etenkin heinä-elokuussa. Itse vietin Cattolicassa kesäkuisen viikon 9.-16.6., jolloin kohde oli vielä aika hiljainen. Italialaisia perheitä toki näkyi aika paljon varsinkin viikonloppuaikaan, samoin joitakin brittejä ja saksalaisia. Pohjoismaalaisista näkyi ainoastaan suomalaisia, sillä Aurinkomatkat on ainoa pohjoismaalainen matkatoimisto, joka kyseiseen paikkaan valmismatkoja järjestää.
Cattolica on siis pieni ja rauhallinen lomakohde, joka sopii hyvin lapsiperheille, eläkeläisille tai muuten vain rauhallisesta menosta pitäville. Paikka oli todella turvallinen, ei ollut aihetta pelätä näpistyksiä tai mahatauteja, vaikka toki normaali järki on pidettävä päässä. Jos aikoo retkeillä Italiassa enemmänkin, sopii Cattolica tukikohdaksi, sillä siellä on rautatieasema ja junalla pääsee kätevästi paikasta toiseen. Cattolican hyviä puolia on se, että matka lentokentältä on todella lyhyt, vain puolisen tuntia.
Keskustasta löytyy ostoskatu, jolla on kauppoja (ei tietystikään mitään suurta valikoimaa), ravintoloita/kahviloita sekä hiekkaranta. Ranta on jaettu sektoreihin niin, että jokaisella hotellilla on oma sektorinsa. Näin hiljaiseen aikaan rannalla saattoi tosin mennä minkä tahansa hotellin sektorille, mutta sesonkiaikana sektorien tarkoitus on vähentää ruuhkia. Rannalla on vessat ja suihkut, joita saa käyttää kun ostaa "lipun" tuonne rannalle. Lippu on siis aurinkopedin ja -varjon vuokra, joka oli yhdeltä ihmiseltä noin 7,5€ (1 peti ja varjo). Lipulla saattoi myös käyttää esim. kuntosalia, jos sellainen rantasektorilla sattui olemaan. Jos ei tuota summaa halua maksaa, löytyy mm. loistoluokan hotelli Kursaalin ja McDonaldsin takaa ilmainen rantakaistale, jossa ei ole mitään palveluja.
Jos rantaelämä ei houkuta, voi Cattolicasta käsin tehdä retkiä lähiympäristöön. Suosittu retkikohde oli mm. Gradaran linna, josta itselläni ei tosin ole kokemusta, mutta jonne pääsi Cattolicasta esim. minijunalla. Isompi lomakaupunkeihin eli Riminiin ja Riccioneen pääsi Cattolicasta bussilla (Riminiin mennessä bussin vaihto Riccionessa) ja tuolla oli enemmän elämää ja esim. ostosmahdollisuuksia.
Ennen matkaa minua varoiteltiin, että suuresta turistimäärästä huolimatta englannin osaaminen Cattolicassa on heikkoa. Itse ainakaan en kokenut, ettei englantia osattaisi vaan sain hoidettua kaikki asiat englannin kielellä. Pienestä italian matkasanastosta tuskin kuitenkaan on haittaa.

torstai 21. maaliskuuta 2013
Ruokaa ja ravintoloita Las Palmasissa
Nälkäiseksi ei Las Palmasissa kenenkään tarvitse jäädä, sillä ravintoloita on paljon ja moneen makuun. Canterasin rantakadun varrelta löytyy todella paljon ravintoloita, joskin nämä ravintolat ovat hitusen kalliimpia kuin kauempana rannasta olevat, mutta mielellään tietysti maksoin muutaman euron ylimääräistä maisemista. En ole mikään kulinaristi, minulle ruoka on sitä varten että sillä saa mahan täyteen, joten etsiskelin kohtuuhintaisia, perusruokaa tarjoavia ravintoloita ja niitä kaupungista löytyikin paljon. Noissa ravintoloissa pääruoka maksoi noin kympin +/-3€ ja lasillisen talon viiniä (joka on hyvää) sai kolmella eurolla.
Las Palmasiinkin ovat rantautuneet kiinalaiset ravintolat, joissa tarjoillaan ruokaa buffetista. Näitä löytyi todella monta. Yhdessä sellaisessa, lähellä Canterasin rantaa, söin, ja buffet maksoi 7€. Hintaan sisältyi runsas buffet alkusalaatteineen, runsas valikoima pääruokia sekä jälkiruuat. Juomat piti ostaa erikseen. Ruoka oli hyvää, joskaan ei mitenkään tulista/mausteista, joten siellä voivat syödä myös, jotka eivät tulisesta ruuasta kamalasti välitä. Pientä miinusta siitä, ettei buffetissa lukenut lainkaan mitä ruokaa missäkin laarissa oli, joten aika randomisti tuli nappailtua lautaselle. Tuo on huono juttu, jos syöjien joukossa on allergikkoja tai vaikka kasvissyöjiä.
Las Palmasin pihviravintoloita kehutaan paljon siitä, että pihvit ovat isoja ja mureita, tuleehan pihviliha Etelä-Amerikasta. Pippuripihviä piti siis maistaa, ja ruokapaikaksi valikoitui nettikeskusteluissa esille tullut ravintola Canterasin rannalta, jonka nimi oli suomeksi käännettynä Naurava sika. Kävin tuolla ravintolassa pari kertaa ja kyseinen ravintola olikin ilmeisen suosittu, sillä se oli kumpanakin iltana lähes täysi. Paljon oli liikkeellä myös suomalaisia. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja ruoka erinomaisen hyvää. Pippuripihvi viinin kera ja jälkiruuaksi liekitetyt letut maksoivat parisenkymppiä. Vieressä ollut ravintola Iloinen kukko (suomeksi käännettynä, en muista mikä oli alkup. nimi) tuli myös esiin nettikeskusteluissa, mutta se jäi minulta väliin. Sekin on kuulemma hyvä pihviravintola, mutta enemmän drinksuttelijoiden suosiossa kuin Naurava sika. Ravintolat tunnistaa siitä, että ulkopuolella on possun ja kukon kuva.
Jos iltaa haluaa viettää viinilasin ja drinkin verran istuskellen ja merta katsellen, löytyy Canterasin varrelta siihen sopivia terasseja, joilta voi katsella öistä Atlantia. Mojitoja on saatavana joka baarista, mutta muuten drinkkilistat olivat aika suppeita, terveisin nimim. Tom Collinsia turhaan pyytänyt. Mojitot maksoivat baarista riippuen 5-7€ eli olivat aika Suomen hinnoissa, mutta alkoholia drinkeissä käytettiin reilummin kuin kotona.
Kauppakeskuksissa oli paljon pikaruokaloita ja meillekin kotoisia hampurilaispaikkoja eli Burger King ja McDonalds. Vaikkei hampurilaisia muuten välittäisi ulkomaan lomalla syödä, kannattaa painaa mieleen, että ainakin Avenida de Mesa y Lópezin Mäkkärissä on ilmainen WLAN, joten jos loman aikana pitää käyttää nettiä, kannattaa suunnata tuonne.
Jos lomansa aikana haluaa itse kokata ruokaa, kannattaa suunnata Carrefour-jättimarkettiin, joka siis löytyy Las Arenas -ostoskeskuksesta, tai sitten El Corte Inglés -tavaratalon ruokaosastolla. Kaupungissa on myös pienempiä ruokakauppoja eli Spareja sekä Hiper Dino -ketjun kauppoja, jotka ovat lähinnä Siwan/Salen kokoluokkaa eli kyllä noistakin päivittäiset ruokatarpeet saa kasaan. Hotelli Las Lanzasin lähellä saman kadun varrella oli kaksi Hiper Dinoa vastakkain niin, että toisessa oli juomat ja kuivatarvikkeet ja toisessa tuoretuotteet, vihannekset, lihat sekä palvelutiskit, joista sai mm. juustoja ja leivonnaisia. Itse en kaupoista ostellut kuin juomia ja aamiaistarpeita, mutta se kuva minulle jäi, että ruokatavarat olivat halpoja.
Jotain hintaesimerkkejä (hinnat ovat suurinpiirtein hintoja) talvelta 2013:
2l vettä: 40 cent
4-pac jogurttia: 60 cent
Vaalea sämpylä: 20 cent
Jäätelö kaupasta: 2€
3-pac Freixenet-piccolopulloja: 3€
Mehutölkki 1l: 60 cent
2l Coca-Colaa: 1€

Gran canaria,
Hintataso,
Kanaria,
Las Palmas,
Ruoka
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Las Palmasin nähtävyyksiä
Las Palmasissa ei kauheasti mitään nähtävyyksiä ole, joten kulttuurimatkailijalle kaupunki ei ole parasta antia. Ainoa näkemisen arvoinen paikka on Vegueta, joka on siis kaupungin vanhin osa. Veguetaan pääsee helposti bussilla, kun hyppää kyytiin Santa Catalinan puistossa ja huristelee San Telmon bussiterminaaliin. Itse taitoin tuon matkan taksilla ja maksoin kyydistä 5€. Veguetan käynnin voi yhdistää kätevästi vaikkapa ostoskierrokseen Trianan ostoskadulla, josta on helppo ja lyhyt matka kävellä tuonne vanhaan osaan.
Veguetassa on kauniita vanhoja rakennuksia, joten aika kuuluu mukavasti kävellen ja arkkitehtuuria ihaillen. Muita nähtyvyyksiä Veguetassa olivat Kolumbuksen kotimuseo eli Casa de Colón ja Catedral de Santa Ana, goottilais-uusklassinen tuomiokirkko. Kolumbuksen koti oli aika pieni, mutta rakennuksena kaunis ja sillä oli upea sisäpiha. Kolumbus kerrotaan yöpyneen talossa. Museon sisäänpääsy oli ilmainen ja pienessä museossa oli paljon Kolumbukseen ja laivamatkustamseen liittyvää esineistöä, kuten karttoja, Kolumbuksen kirjeitä, kirjoja ja Kolumbuksen laivojen pienoismallit. Lisäksi yksi huoneista oli muutettu samanlaiseksi kuin yksi Kolumbuksen laivoista (en valitettavasti muista mikä). Pienessä museossa ei kauheasti ollut katsottavaa, mutta vierailu oli siitä huolimatta ihan kiinnostava, joten kyllä tuolla kannattaa piipahtaa varsinkin kun museo on maksuton. Esittelytekstit olivat espanjaksi, joissakin myös englanniksi.
Santa Anan katedraali on suuri kirkko, jonne oli kahden euron sisäänpääsymaksu. Saamaan hintaan pääsi tutustumaan kirkon yhteydessä olevaan pikkuruiseen museoon, joka tosin sisälsi lähinnä kirkollisia tavaroita, kuten Raamattuja ja kirkkotaidetta.
Veguetassa olisi ollut vielä Kanarialainen museo sekä modernia taidetta sisältävä taidemuseo CAAM, mutta koska olin lähtenyt liikkeelle ilman karttaa en noita paikkoja löytänyt. Täytyyhän jotain jättää seuraavaakin kertaa varten :)

tiistai 12. maaliskuuta 2013
Ostoksia Las Palmasissa
Las Palmas on Gran Canarian suurin kaupunki, joten ostettavaa tuolla kyllä riittää. Kaupungissa on kaksi suurta ostoskeskusta, joista El Muelle sijaitsee satamassa aika lähellä Catalinan puistoa. Muellesta löytyy vaateliikkeitä, kenkäkauppoja ja ravintoloita, joista monet olivat erilaisia pikaruokaloita (mm. Mäkkäri löytyi). Tarkkaan en Muellen kauppoja muista, mutta monet vaatekaupoista taisivat olla Espanjalaisia ketjuliikkeitä, joita ei Suomessa ole, ja tyyli ja hintataso vastaavat monissa esim. Vilan tai Vero Modan tasoa eli mitään kovin kalliita vaatteita ei myynnissä ollut.
Isompi kauppakeskus eli Las Arenas sijaitsee Canterasin rannan toisessa päässä, ja sinne on helppo kävellä, kun seuraa vain rantakatua. Arenas toi mieleen Suomessa esim. Kampin keskuksen, sillä kauppoja oli aivan eri mittakaavassa kuin El Muellessa. Arenasissa oli näitä perusketjukauppoja, kuten Marks & Spencer, Bershka, Guess, H&M, Mango, Primark jne. ja lisäksi leffateattereita ja ravintoloita. Tuolla hurahtaa helposti vaikka kokonainen päivä. Lisäksi Las Arenasta löytyy valtava ruokakauppa Carrefour, joka muistuttaa meidän City Marketia. Ruokatavaroiden lisäksi tuolla oli myynnissä markettyylisiä kenkiä ja vaatteita sekä leluja. Ruokaostoksia kannattaa tehdä Carrefourissa, sillä valikoima on tosiaan laaja ja hinnatkin halvempia kuin pikkukaupoissa. Ainakaan talvella ei Las Arenas ollut auki sunnuntaina.
Yksi ostoskaduista on Avenida de Mesa y López -katu, jonka varrella on mm. El Corte Inglés -tavaratalo, joka lähinnä vastaa kotoista Stockmannia. Alakerran kosmetiikkaosastolta tein hyviä meikkilöytöjä, jotka olivat halvempia kuin lentokentän tax freessä. Samoin hajuvesiä voi tuolta saada halvemmalla. Yläkerroksissa on sitten vaatteita ja kenkiä monilta luksusmerkeiltä. Alakerrassa on ruokakauppa, jossa kannattaa piipahtaa ihan uteliaisuuttaa, sillä valikoimaa on kuin Stockan Herkussa, mutta hinta on halvempi. Alkoholivalikoimat ovat hyvät, joten tuolta kannattaa hankkia tuliaispullot.
Monissa matkaoppaissa on mainittu, että Trianan ostoskadulla Calle Mayor de Trianalla on hyvät ja halvat ostosmahdollisuudet. Trianaan pääsee helposti bussilla Santa Catalinasta (bussiasema San Telmo), mutta itse huristelin shoppailemaan taksilla, joka kustansi 5€ suuntaan. Trianan ostoskadulta löytyi monia tuttuja liikkeitä, kuten Marks & Spencer, Desigual (josta tein vaatelöytöjä paljon halvemmalla kuin Suomessa) ja Benetton. Sitten oli paljon espanjalaisia vaate- ja kenkäkauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Yllätyin, että kauppoja oli niinkin vähän eivätkä hinnat mitenkään oleellisesti poikenneet keskustan kaupoista, mutta kyllä tuollakin sai aikaa kulumaan ja ostoksia tehtyä. Turisteja ei tuolla hirveästi näkyvät vaan enemmän paikallisia. Trianan ostosreissun yhteydessä voi hyvin käydä katsastamassa vaikkapa Veguetan, kaupungin vanhimman osan ja sen nähtävyydet.
Markkinat järjestetään kaupungissa sunnuntaiaamuisin Catalinan puistossa lähellä satamaa ja El Muelle -ostoskeskusta. Markkinoilla myydään koruja, meikkejä, jotain ruokaa, nahkatavaroita ja joitain vaatteita ja laukkuja. Hinnat olivat kohtuuedulliset, mutta markkinoiden koko oli aika pieni. Myyjinä ja ostajina oli paljon afrikkalaisia. Hyvä puoli markkinoilla oli, että kukaan ei tuputtanut mitään väkisin ja kaikkea sai rauhassa katsoa. Markkinahumun jälkeen oli mukava rentoutua jossakin Catalinan puiston kahvilassa.

maanantai 11. maaliskuuta 2013
Hotelli Las Lanzas, Las Palmas
Las Palmasissa yövyin hotelli Las Lanzasissa, joka sijaitsee muutaman sadan metrin päässä niin Canterasin rannasta kuin ostoksistakin. Hotelli oli perussiisti kolmen tähden huoneistohotelli, joka sijaitsee sivukadun varrella. Lähistöltä löytyi ravintoloita, kahviloita ja oikein hyvänkokoinen ruokakauppakin (Hiper Dino).
Huoneeni oli iso kaksio, johon kuului iso huone keittonurkkauksineen (tuolla oli muuten kunnon suodatinkahvinkeitin!) sekä pienempi huone, joka oli makuuhuoneena. Keittonurkkauksesta löytyi välttämättömät astiat, jotka olivat vielä siistikuntoisia. Lisäksi oli isohko kylppäri, jossa oli amme ja suihku. Parveketta ei ollut. Huoneessa oli vähän kuluneisuutta, mutta toimi oikein hyvin tukikohtana matkalla, jossa huone oli lähinnä nukkumista ja aamiaisen syömistä varten. Huone oli kadun puolella 5.kerroksessa, ja viikonloppuna liikenteen äänet kuuluivat huoneeseen, mutta muuta häiriötä ei ollut.
Hotellin yhteisiä tiloja olivat ala-aula, jossa oli ilmainen WLAN, telkkari ja iso kaappi, jossa oli paljon matkalukemista esim. suomeksi, jos omat kirjat on jo luettu. Hotellin katolla oli sitten pieni kattoterassi aurinkovuoteilla. Terassilta oli hyvät näkymät kattojen yli merelle. Koska ilmat eivät vielä helmikuussa olleet kovin lämpimät, ei kattoterassillakaan ollut juurikaan tungosta. Hotellin asukkaat olivat enimmäkseen keski-ikäisiä tai iäkkäämpiä, nuorisoa ei tuohon aikaan taida olla hirveästi liikkeellä. Hotellin henkilökunta oli peruskohteliasta ja ystävällistä. Ei mitään pahaa sanottavaa hotellista.

Las Palmas
Las Palmas
Hiihtolomailin Las Palmasissa 23.2.-2.3.13. Käynti oli ensikosketukseni tuohon "paheelliseen kaupunkiin", mutta ei varmasti viimeinen. Kaupunki oli iso ja nähtävää riitti, samoin osteltavaa. Hintataso ei myöskään päätä huimannut, vaan oli pikkuisen halvempi kuin Suomessa ja varmasti halvempi kuin saaren eteläosissa. Las Palmas sijaitsee inhimillisen matkan päässä lentokentältä, matka taittui matkanjärjestäjän minibussissa reilussa puolessa tunnissa.
Canterasin ranta on useita kilometrejä pitkä hiekkaranta, jonka vieressä kulkee siisti rantakatu, jossa voi kävellä ja nautiskella maisemasta ja Atlantin pauhusta. Rantakadulla on myös paljon ravintoloita ja kahviloita, joihin voi pysähtyä. Canterasin ranta on siisti ja mikä parasta, sitä ei ole tupattu liian täyteen aurinkotuoleja. Matkan ajankohtaan ilma oli vielä aika viileä (+20 astetta ja puolipilvistä) ja rannalla kävi melkoinen tuuli, joten biitsielämää ei juurikaan tullut harrastettua, mutta siihen olisi ollut loistavat edellytykset.
Las Palmasissa oli minusta yllättävän vähän turisteja ja nekin olivat enimmäkseen eläkeläisiä. Vaikka olin valmismatkalla, ei muita suomalaisia tullut kuin ihan muutama. Paikka oli rauhallinen ja turvallisen tuntuinen. Vaikka olin matkalla yksin, sain olla ihan rauhassa. Ehdottomasti menisin paikkaan uudestaan.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)