Hiihtolomailin Las Palmasissa 23.2.-2.3.13. Käynti oli ensikosketukseni tuohon "paheelliseen kaupunkiin", mutta ei varmasti viimeinen. Kaupunki oli iso ja nähtävää riitti, samoin osteltavaa. Hintataso ei myöskään päätä huimannut, vaan oli pikkuisen halvempi kuin Suomessa ja varmasti halvempi kuin saaren eteläosissa. Las Palmas sijaitsee inhimillisen matkan päässä lentokentältä, matka taittui matkanjärjestäjän minibussissa reilussa puolessa tunnissa.
Canterasin ranta on useita kilometrejä pitkä hiekkaranta, jonka vieressä kulkee siisti rantakatu, jossa voi kävellä ja nautiskella maisemasta ja Atlantin pauhusta. Rantakadulla on myös paljon ravintoloita ja kahviloita, joihin voi pysähtyä. Canterasin ranta on siisti ja mikä parasta, sitä ei ole tupattu liian täyteen aurinkotuoleja. Matkan ajankohtaan ilma oli vielä aika viileä (+20 astetta ja puolipilvistä) ja rannalla kävi melkoinen tuuli, joten biitsielämää ei juurikaan tullut harrastettua, mutta siihen olisi ollut loistavat edellytykset.
Las Palmasissa oli minusta yllättävän vähän turisteja ja nekin olivat enimmäkseen eläkeläisiä. Vaikka olin valmismatkalla, ei muita suomalaisia tullut kuin ihan muutama. Paikka oli rauhallinen ja turvallisen tuntuinen. Vaikka olin matkalla yksin, sain olla ihan rauhassa. Ehdottomasti menisin paikkaan uudestaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti