Turussa käydessäni halusin pistäytyä myös saaristoristeilyllä, sillä loma-aikaani risteilystä oli tarjous 9€. Oikeastaan risteily oli tosi kätevä, sillä päivän aikana pääsi kätevästi merelle ja nauttimaan laivan buffet-pöydästä sekä tekemään tax free -ostoksia, mutta pääsi yöksi pois. Olin yllättynyt siitä, kuinka suosittu tuo risteily oli, todella moni vaihtoi laivaa Maarianhaminassa. Laivan matkustajista suuri osa oli lapsiperheitä vanhempineen ja isovanhempineen. Nuorisoa ei juurikaan näkynyt ja meno näytti muutenkin siistiltä ja hillityltä.
Tein risteilyn Siljalla, ja Silja Galaxy lähti satamasta 8.15 ja takaisin Turkuun palattiin 19.15. Minulla ei ollut hyttiä, mutta laivalla oli aika hiljaista, joten istumapaikkoja löytyi kyllä sekä sisältä että ulkoa. Ensimmäiseksi kävin aamupalalla, joka oli minulle pienoinen pettymys. Tarjolla ollut leipävalikoima koostui lähinnä kaupan pussisämpylöistä eikä tarjolla ollut kuin yhdenlaista rasvaisen oloista juustoa sekä hieman nahistuneen oloisia kasviksia. Tomaatit oli leikelty paksuiksi lohkoiksi, jotka putoilivat leipien päältä. Eli ihan 10€:n arvoinen aamiainen ei ollut, mutta kyllä tuolla mahansa sai täyteen. Vielä aamusta laiva oli hiljainen, ihmiset ehkä jatkoivat unia hyteissään, tai ehkä syy oli pilvisessä säässä, jonka vuoksi kannella (tai oikein muuallakaan) ei ollut tungosta vaan sain istua lähestulkoon yksin.
Kello 13.35 oli sitten laivanvaihto Maarianhaminassa. Etukäteen hiukan jännäsin tuota vaihtoa, sillä vaihtoaikaa ei ole kuin kymmenen minuuttia, mutta kuulutukset ja opastukset olivat hyvät. Maihin ei tarvinnut mennä ollenkaan vaan laivanvaihto sujui putkia pitkin. Kannattaa mennä jo valmiiksi odottamaa ulospääsyä, sillä vaihtoaikaa ei tosiaan liikaa ole ja putkia pitkinkin kävelymatkaa laivasta toiseen kertyy kuitenkin yllättävän paljon. Tulomatka taittui Baltic Princesillä, joka on Galaxya uudempi laiva ja jossa minusta oli enemmän tehtävää ja kauppoja sekä baareja.
Jos seisovaanpöytään haluaa mennä syömään, kannattaa varata se jo ennakkoon, sillä aiempi kattaus oli loppuunmyyty eikä myöhemmässäkään kattauksessa ollut kuin joitakin hajapaikkoja. Jos aamiainen oli pettymys, buffetlounas kyllä petrasi huomattavasti. Hinta oli minusta edullinen (ennakkoon ostettuna 24€), sisälsihän se kaiken alkuruuasta jälkiruokaan ja juomat päälle. Ruokavalikoima ei tietenkään ollut yhtä runsas kuin illallisbuffetissa, mutta suht samat sushit, kalapöydät, salaatit, lämpimät ruuat ja jälkkärit tuolta sai. Ruokien esillepanossa olin hieman kahta mieltä, sillä alku- ja pääruokatiskien sijaan ruuat on nyt sijoiteltu niin, että kalat ovat omassa linjastossa, salaatit omassa, sushit omassa jne. Jos halusi ottaa alkupalaksi kaikista noista kolmesta pöydästä, joutui kiertelemään lautasen kanssa kaikissa kolmessa pöydässä. Toisaalta jonoja oli vähemmän, kun saattoi aloittaa alkupalojen haalimisen mistä tahansa pöydästä. Buffetravintolan sijainti laivan keulassa oli erinomainen, sillä jos sattui ikkunapaikan saamaan, saattoi syödessä ihailla myös upeaa saaristomaisemaa.
Ensimmäinen päiväristeilyni oli siis hyvä kokemus eikä jää varmasti viimeiseksi. Useamminkin voisin lähteä tuonne aikaa kuluttamaan, jos asuisin lähempänä Turkua, mutta tästä lähtien ainakin kerran kesässä voisin risteilyllä käväistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti