torstai 21. maaliskuuta 2013

Ruokaa ja ravintoloita Las Palmasissa

Nälkäiseksi ei Las Palmasissa kenenkään tarvitse jäädä, sillä ravintoloita on paljon ja moneen makuun. Canterasin rantakadun varrelta löytyy todella paljon ravintoloita, joskin nämä ravintolat ovat hitusen kalliimpia kuin kauempana rannasta olevat, mutta mielellään tietysti maksoin muutaman euron ylimääräistä maisemista. En ole mikään kulinaristi, minulle ruoka on sitä varten että sillä saa mahan täyteen, joten etsiskelin kohtuuhintaisia, perusruokaa tarjoavia ravintoloita ja niitä kaupungista löytyikin paljon. Noissa ravintoloissa pääruoka maksoi noin kympin +/-3€ ja lasillisen talon viiniä (joka on hyvää) sai kolmella eurolla.

Las Palmasiinkin ovat rantautuneet kiinalaiset ravintolat, joissa tarjoillaan ruokaa buffetista. Näitä löytyi todella monta. Yhdessä sellaisessa, lähellä Canterasin rantaa, söin, ja buffet maksoi 7€. Hintaan sisältyi runsas buffet alkusalaatteineen, runsas valikoima pääruokia sekä jälkiruuat. Juomat piti ostaa erikseen. Ruoka oli hyvää, joskaan ei mitenkään tulista/mausteista, joten siellä voivat syödä myös, jotka eivät tulisesta ruuasta kamalasti välitä. Pientä miinusta siitä, ettei buffetissa lukenut lainkaan mitä ruokaa missäkin laarissa oli, joten aika randomisti tuli nappailtua lautaselle. Tuo on huono juttu, jos syöjien joukossa on allergikkoja tai vaikka kasvissyöjiä.

Las Palmasin pihviravintoloita kehutaan paljon siitä, että pihvit ovat isoja ja mureita, tuleehan pihviliha Etelä-Amerikasta. Pippuripihviä piti siis maistaa, ja ruokapaikaksi valikoitui nettikeskusteluissa esille tullut ravintola Canterasin rannalta, jonka nimi oli suomeksi käännettynä Naurava sika. Kävin tuolla ravintolassa pari kertaa ja kyseinen ravintola olikin ilmeisen suosittu, sillä se oli kumpanakin iltana lähes täysi. Paljon oli liikkeellä myös suomalaisia. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja ruoka erinomaisen hyvää. Pippuripihvi viinin kera ja jälkiruuaksi liekitetyt letut maksoivat parisenkymppiä. Vieressä ollut ravintola Iloinen kukko (suomeksi käännettynä, en muista mikä oli alkup. nimi) tuli myös esiin nettikeskusteluissa, mutta se jäi minulta väliin. Sekin on kuulemma hyvä pihviravintola, mutta enemmän drinksuttelijoiden suosiossa kuin Naurava sika. Ravintolat tunnistaa siitä, että ulkopuolella on possun ja kukon kuva.

Jos iltaa haluaa viettää viinilasin ja drinkin verran istuskellen ja merta katsellen, löytyy Canterasin varrelta siihen sopivia terasseja, joilta voi katsella öistä Atlantia. Mojitoja on saatavana joka baarista, mutta muuten drinkkilistat olivat aika suppeita, terveisin nimim. Tom Collinsia turhaan pyytänyt. Mojitot maksoivat baarista riippuen 5-7€ eli olivat aika Suomen hinnoissa, mutta alkoholia drinkeissä käytettiin reilummin kuin kotona.

Kauppakeskuksissa oli paljon pikaruokaloita ja meillekin kotoisia hampurilaispaikkoja eli Burger King ja McDonalds. Vaikkei hampurilaisia muuten välittäisi ulkomaan lomalla syödä, kannattaa painaa mieleen, että ainakin Avenida de Mesa y Lópezin Mäkkärissä on ilmainen WLAN, joten jos loman aikana pitää käyttää nettiä, kannattaa suunnata tuonne.

Jos lomansa aikana haluaa itse kokata ruokaa, kannattaa suunnata Carrefour-jättimarkettiin, joka siis löytyy Las Arenas -ostoskeskuksesta, tai sitten El Corte Inglés -tavaratalon ruokaosastolla. Kaupungissa on myös pienempiä ruokakauppoja eli Spareja sekä Hiper Dino -ketjun kauppoja, jotka ovat lähinnä Siwan/Salen kokoluokkaa eli kyllä noistakin päivittäiset ruokatarpeet saa kasaan. Hotelli Las Lanzasin lähellä saman kadun varrella oli kaksi Hiper Dinoa vastakkain niin, että toisessa oli juomat ja kuivatarvikkeet ja toisessa tuoretuotteet, vihannekset, lihat sekä palvelutiskit, joista sai mm. juustoja ja leivonnaisia. Itse en kaupoista ostellut kuin juomia ja aamiaistarpeita, mutta se kuva minulle jäi, että ruokatavarat olivat halpoja.
Jotain hintaesimerkkejä (hinnat ovat suurinpiirtein hintoja) talvelta 2013:
2l vettä: 40 cent
4-pac jogurttia: 60 cent
Vaalea sämpylä: 20 cent
Jäätelö kaupasta: 2€
3-pac Freixenet-piccolopulloja: 3€
Mehutölkki 1l: 60 cent
2l Coca-Colaa: 1€

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kiva blogi ja milenkiintoista tietoa! Kiitos ja jatka kirjoittelua!
t. 30v reissumimmi

Susa P. kirjoitti...

Kiitos kommentista reissumimmi ja hyviä reissuja! :)

Lapsen uusi elämä kirjoitti...

Kiitos vinkeistä. Ollaan eka kertaa lähdössä viikoksi kyseiseen paikkaan ja samaan hotelliin. Oli kiva kuulla, että olemme varmaan saaneet edullisesti ihan kivan hotellin. Kiva, kun on huoneisto,niin voi keitellä jotain pientä.Hyvää jatkoa sulle ja kivoja reissuja edelleen :)