Hotelli Ifa Continental on suurehko all inclusive -hotelli Playa del Inglésissä n. 300 metrin päässä rannasta ja vajaan kilometrin päässä Inglésin keskustasta. Ifa Continental on kolmen tähden hotelli. Hotelli on isohko, siinä on seitsemän kerrosta. Oma huoneeni sijaitsi viidennessä kerroksessa ja siinä oli parisänky, vaatekaappi, telkkari, sohva ja peilipöytä. Tallelokero maksoi vajaat pari kymppiä viikossa. Kylppärissä oli suihku ja amme. Huone oli siisti, mutta ehkä hivenen kulunut. Siistiä kuitenkin oli; siivous oli joka päivä, lakanat vaihdettiin kerran ja pyyhkeet joka päivä. Parvekekin oli, minulla se oli kadulle päin, mutta siellä ei juuri tullut oleiltua, sillä heti hotellin nurkalla kulki vilkkaasti liikennöity moottoritie. Huoneeseen liikenteen melu ei kantautunut lainkaan häiritsevästi, mutta alemmissa kerroksissa olisi varmasti ollut häiriötä. Herkkäunisen kannattaa siis pyytää huone rauhallisemmasta osasta. Asiakaskunta koostui talviloman aikaan vanhemmista saksalaisista ja pohjoismaalaisista pariskunnista. Lapsiperheitä ei ollut, vaikka paikka on kyllä myös lapsille sopiva (oli lastenallas sekä pieni leikkipaikka).
Hotellissa on iso allasalue, johon kuuluu kaksi isoa uima-allasta sekä lasten allas. Altailla on aurinkotuoleja ja mikä tärkeintä, niitä oli riittävästi. Lisäksi altaalla oli baari, josta sai noutaa all inclusive -rannekkeella juotavaa. Päivisin ohjaajat vetivät altaalla jotain pelejä, iltaisin taas allasalueen esiintymislavalla oli kaikenlaista ohjelmaa, kuten tanssi- ja musiikkiesityksiä. Muita yhteisiä tiloja oli aula, jonka baarista sai iltaisin juomia all inclusive -rannekkeella tai muuten, pingis, internetnurkaus (20 min. maksoi 1€:n) sekä pieni lomakirjasto. Hotellissa oli myös kuntoilutila, sauna ja kauneushoitola, josta saattoi ottaa mm. hierontoja. Hotellin yhteydessä oli myös minimarket sekä pieni matkamuistomyymälä.
Hotellissa on tosiaan all inclusive, joka Finnmatkoilla kuului automaattisesti matkan hintaan. Ifa Continental löytyi myös Aurinkomatkojen valikoimista ilman all inclusivea, joten en osaa sanoa paljonko all inclusive kustantaisi erikseen ostettuna. Mutta ehdottomasti tuossa hotellissa kannattaa all inclusivesta nautiskella, sen verran hyvää ruoka oli. All inclusiveen sisältyi aamiainen, lounas, päiväkahvi sekä päivällinen ja lisäksi puoleen yöhön asti virvokkeita, paikallista viiniä ja olutta itsepalveluna hanasta. Aamiaisella tarjolla oli paljon erilaisia leipiä, juustoja, leikkeleitä, jogurtteja, hedelmiä ja leivonnaisia. Aamu-unisille oli vielä tarjolla normiaamisisen päättymisen jälkeen uima-altaalla leipiä ja hedelmiä. Lounaalla oli sitten salaatteja, pizzaa, hampurilaisia, pastaa ja esim. pihvejä ja erilaisia paikallisia ruokia. Ihan kunnon ruokaa. Jälkkäriksi oli jäätelöä (muuten ei jäätelö kuulunut all inclusiveen kuin lounaalla ja päivällisellä), hedelmiä ja erilaisia mousseja sekä täytekakkuja. Iltapäivällä klo 16-17 altaalla oli iltapäiväkahvit erilaisten kakkujen, pikkuleipien ja muiden leivonnaisten kanssa ja sitten klo 19.30 alkoi illallinen, jonne odotettiin siistiä pukeutumista (miehillä pitkät housut). Päivällinen oli sama kuin lounaskin, mutta valikoima oli pikkuisen laajempi. Salaatteja oli enemmän ja lisäksi oli erilaisia kaloja ja leikkeleitä. Mitään teemailtoja ei ollut, mutta ruuat vaihtelivat vähän eri iltoina. Joka ilta kokki oli kuitenkin paistamassa pihvejä tai joskus myös kalaa. Lisäksi välillä oli paellaa, pastoja ja kanarialaisia ruokia. Jälkkäriksi oli illalla aina lisäksi jotain erikoista, kuten friteerattuja hedelmiä, omenastruudelia ja breadpuddingia. Olutta, puna-, valko-, ja roseeviiniä sekä sangriaa sai hakea hanasta. Illallinen oli avoinna muillekin kuin hotellin asiakkaille parinkympin hintaan, ja aika paljon siellä kävikin ulkopuolisia syömässä, mikä kertonee jotain ruuan tasosta.
Sijainniltaan Ifa Continental on vähän sivummalla keskustasta, vaikka kyllä heti hotellin läheisyydestäkin löytyy muutamia kauppoja ja ravintoloita. Lähin ostoskeskus on rannalla oleva Tropical-ostoskeskus, jossa oli ravintoloita ja sekä muutamia rantavaate-, kosmetiikka- ja matkamuistopuoteja. Lähistöllä oli myös kiinalaistyylisiä krääsä- ja vaatepuoteja sekä ruokakaupat Spar ja Hiperdino, joista saa juomista ja pientä purtavaa. Joitakin ravintoloita oli myös, mutta ne näyttivät hieman pikaruokaloilta eivätkö kovin laadukkailta. Enemmän ravintoloita sekä pubeja löytyy kävelymatkan päässä olevasta Kasbah-ostoskeskuksesta.
Ifa Continental sopii myös liikuntarajoitteisille. Hotellille oli pyörätuoliliuska ja respasta ja ravintolasta oli suora yhteys hissille ilman portaita. Myös huoneita liikuntarajoitteisille löytyy. Itse yövyin ihan normihuoneessa ja pärjäsin siellä hyvin, mutta könyäminen ammeeseen suihkuun voi tuottaa hankaluuksia. Uima-altaalla oli jonkin verran portaita, mutta oli tehty myös luiskat, jotta portaita ei tarvitse käyttää. Uima-altaaseen oli tikkaiden lisäksi myös oikeat raput sekä kaide.
+ Tosi ystävällinen henkilökunta
+ Sijainti, ei ihan keskustassa, mutta kumminkin lähellä kaikkea
+ Älyttömän hyvä ruoka
+ Iso allasosasto, riittävästi aurinkotuoleja
+ Viihtyisä ympäristö, istutuksia ja suihkulähteitä oli ulkona että sisällä aulassa
+ Hyvät kulkuyhteydet, bussiasema nurkan takana, joten kätevästi pääsee esim. Las Palmasiin
+ Sopii niin aikuisille kuin perheillekin
+ Sopii liikuntarajoitteisille
- Liikenteenmelu kuuluu joihinkin huoneseen
- Aivan kamalat sängyt. Vaikken selkävaivainen olekaan, loppulomasta oli selkä aamuisin ihan jumissa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti