Knossoksen palatsi taitaa olla se Kreetan tunnetuin nähtävyys, jonne jokainen matkanjärjestäjä järjestää retken. Finnmatkojen ohjelmistossa 2013 retki Knossokseen on kokopäiväretki, joka maksaa aikuiselta 55 euroa. Tuo 55 euroa ei sisällä kuin kuljetuksen ja opastuksen, liput ja ruuat jokaisen on hankittava erikseen.
Retkelle lähdettiin aikaiseen aamulla, Plataniaksesta lähtö oli puoli kahdeksalta. Ensimmäinen etappi oli Rethymnon, jonne oli tunnin köröttelymatka. Rethymnonissa bussi ajoi erään kahvilan luo, jossa oli aikaa nauttia aamukahvit. Kahvit juotua kävelimme oppaan johdolla Rethymnonin arkeologiseen museoon katsomaan löytöjä, jotka liittyvät Knossokseen ja minolaiseen kulttuuriin. Museo oli todella pikkuinen ja kaiken kiinnostavan oli nähnyt alle tunnissa. Aamulla ei vielä ollut ruuhkaa, ja asiantuntevan oppaan kertomuksia esineistä oli mukava kuunnella. Sisäänpääsy museoon on aikuisilta kolme euroa ja eläkeläisiltä (yli 65-v.) kaksi euroa. Alle 18-vuotiaat ja opiskelijat (opiskelijakortti oli esitettävä) pääsevät ilmaiseksi.
Rethymnonista ajettiin Iraklioniin, joka on Kreetan pääkaupunki ja suurin kaupunki. Aikaa siellä oli kaksi tuntia, ja tuon ajan saattoi hyvin käyttää ostoksiin, sillä isossa kaupungissa on paljon paremmat ostosmahdollisuudet kuin esim. Plataniaksessa tai Haniassakaan. Kauppojen joukosta bongasin Zaran ja Benettonin, lisäksi oli paljon paikallisia vaate- ja kenkäkauppoja. Ketjumerkkien vaatteiden hinnat eivät mitenkään erityisesti poikenneet Suomen hinnoista, kenkäkauppojen hinnat näkyivät olevan hieman Suomea edullisemmat (hienoja kenkiä sai 20-30 eurolla). Väkeä oli liikkeellä aivan älyttömästi, joten tuotteiden katselu ei ollut kovin nautinnollista ruuhkissa. Jos tuliaisostoksia haluaa katsella eikä pelkää ruuhkia, kannattaa suunnata basaarikujalle, josta löytyy koruja, nahkatuotteita, keramiikkaa, oliiviöljyjä ja -saippuoita sekä ravintoloita ja kahviloita. Hinnat näyttivät olevan pikkuisen halvempia kuin Plataniaksessa, mutta tungos oli kova ja myyjät huutelivat perään, eivät kuitenkaan kovin häiritsevästi. Iraklionissa kannattaa ehdottomasti syödä, muuten voi olla tiukkaa kävellä Knossoksessa. Itse pistäydyin matkatoimiston suosittelemassa Minos-ravintolassa, jossa on tarjolla kreikkalaisia annoksia. Annokset ovat valmiiksi esillä, joten niiden valmistumista ei tarvitse odotella ja matkaan pääsee nopeasti, kun kerran aikaa ei ole kuin sen pari tuntia. Syömäni täytetyt tomaatit olivat hyviä ja niiden kanssa sai myös tuoreita sämpylöitä. Ne ja vesipullo maksoivat kahdeksisen euroa eli ihan kohtuuhinta. Kannattaa muuten hankkia etukäteen Iraklionin kartta, sillä retkellä ei karttaa jaettu. Tällöin on paljon helpompi suunnistaa eikä tarvitse pelätä, että vahingossa eksyy ja myöhästyy bussista. Itse en kartattomana uskaltanut kovin pitkälle bussista suunnata, ja siksi varmasti jäi paljon mielenkiintoista (no kauppoja ainakin) näkemättä.
Iraklionista meni puolisen tuntia tai alle Knossokseen, jossa kierros oppaan johdolla kesti parisen tuntia. Liput Knossokseen ovat aikuiselta 6€, yli 65-vuotiaat pääsevät puoleen hintaan ja alle 18-v. lapset sekä opiskelijat pääsevät veloituksetta, toki opiskelijakorttia piti muistaa näyttää. Knossoksessa ollaan ulkona, joten päähine ja vesipullo ovat must, vaikka tuolla tuuli mukavasti viilensikin tunnelmaa. Olimme Knossoksessa iltapäivällä, mikä olikin sopiva aika tulla, sillä aamulla/aamupäivällä on kuulemma kaikkein kovimmat ruuhkat. Knossos oli kyllä ihan näkemisen arvoinen, mutta hyvin olisin voinut kyllä elää ilman sitäkin kokemusta. Opas oli todella asiantunteva paikallisopas (puhui kyllä suomea) ja hän kertoili bussissa mielenkiintoisia juttuja Kreikan tarustosta ja opasti muutenkin hyvin koko retken ajan. Knossokselta palattuamme veimme ensin osan retkeläisistä Rethymnoniin ja pidimme kahvi- ja vessatauon viehättävässä Georgioupolin kylässä ennen paluuta Plataniakseen ja muihin lomakyliin. Plataniaksessa olimme seitsemän aikaan illalla eli päivä oli todella pitkä, välillä jopa tuntui liiankin pitkältä. Historiasta kiinnostuneille suosittelen kuitenkin lämpimästi tuota retkeä.
Alle kolmekymppinen nainen kirjoittelee reissuistaan niin koti- kuin ulkomaillakin. Tykkään rennoista ja helpoista matkoista, kulttuurista ja myös shoppailusta. Krooninen matkakuume vaivaa, joten reissulta palattua pitäisi olla jo uusi matka suunnitelmissa :)
tiistai 20. elokuuta 2013
Finnmatkojen retki Knossokseen
Tunnisteet:
Hintataso,
Knossos,
Kreeta,
Kreikka,
Nähtävyydet
tiistai 13. elokuuta 2013
Hotelli Atlantica Caldera Bay / Platanias
Plataniaksen lomalla halusin vain ja ainoastaan rentoutua, joten halusin lomalle all inclusiven, ettei tarvitse kuluttaa iltoja ravintoloita etsimässä. All inclusiven vuoksi päädyin Finnmatkojen valikoimissa olevaan Atlantica Caldera Bayhin, jonka sijainti on aivan erinomainen; hotelli sijaitsee rannan tuntumassa ja aivan lyhyen (parin minuutin) kävelymatkan päässä keskustasta. Hotelli on neljän tähden huoneistohotelli ja tarkoitettu erityisesti perheille, sillä hotellilta löytyy pieni lasten leikkialue ja kummallakin allasalueella on lastenallas. Lisäksi lapsiperheille järjestettiin päivittäin ohjelmaa (erilaisia vesiaktiviteetteja ja lisäksi Bamse-nalle vieraili hotellilla). Pari kertaa viikossa oli myös vesijumppaa aikuisille. Hotellin asiakaskunta koostui suomalaisista ja skandinaavisista perheistä, joukossa olevat lapsettomat parit olivat kyllä todella vähemmistössä. Hotellialueelta löytyy kaksi uima-allasta sekä kaksi lastenallasta. Ainakin toinen aikuistenallas oli madellettu niin, että siinä oli myös lasten turvallista uida. Lisäksi hotellialueella toimii pikkuinen supermarket, ravintola Yalino, jossa aamiainen, lounas ja illallinen tarjoillaan sekä allasbaari, josta juomien lisäksi sai päivisin pieniä ruoka-annoksia ja all inclusiveen kuuluvat välipalat. Baarin yhteydessä oli vesi-, limsa-, viini- ja mehuhanat sekä kahviautomaatti, joista sai all inclusive-rannekkeella haettua juomaa.
Majoituin kahdelle hengelle suunnatussa yksiössä, jossa oli parveke. Huoneen sijainti oli vähän huono, sillä parvekkeelta oli näkymä vain hotellin taakse parkkipaikalle, mutta toisaalta huone oli rauhallisempi kuin pelkällä maaterassilla olevat huoneet, sillä omaan huoneeseeni ei kuulunut ääniä edes naapurista. Huoneessa oli parisänky, ruokapöytä, jääkaappi, pari keittolevyä, joista toinen oli valitettavasti mitoitettu vain mutteripannulle, vedenkeitin sekä suodatinkahvinkeitin. Astioita oli vähänlaisesti, vain muutama muki, pari lasia, lautasta ja ruokailuvälineet. Kylppärissä oli suihkukaappi ja hiustenkuivaaja. Huoneessa oli ilmainen ilmastointi sekä tallelokero, ja ainakin tuo ilmastointi oli todella tehokas ja tarpeellinen noilla helteillä. Huone oli siisti ja se siivottiin kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaina. Myös tiskit tiskattiin. Pyyhkeet ja lakanat vaihdettiin joka toinen päivä. Ylipäätään myös hotellialue pidettiin siistinä viikon aikana. Käytävät pestiin päivittäin ja ainakin kerran viikon aikana myös huoneen ovi pestiin puhtaaksi. Hotellin alueella oli pensaita ja kukkaistutuksia ja näitä myös hoidettiin. Ympäristö oli siis todella viehättävä. Lapsiperheiden suosiosta johtuen öykkäreitä ei näkynyt missään eikä hotellissa ollut yhtäkään nuorisoporukkaa.
Matkan hintaan ei all inclusive kuulunut, mutta tilasin sen etukäteen. Hintaa all inclusivelle tuli noin nelisen kymppiä päivässä, saman verran suurinpiirtein all inclusive olisi maksanut hotellilta ostettuna. Minusta all inclusive oli hintansa väärti, sillä ruoka oli hyvää ja sitä oli tarjolla reilusti. Plataniaksesta tosin löytyy myös hyvin ruokapaikkoja, joten sen vuoksi ettei muualta saa ruokaa ei all inclusivea kannata ottaa. Itselleni tämä all inclusive oli ensimmäinen laatuaan, mutta ei todellakaan viimeinen. Lämpimästi suosittelen all inclusivea tuossa hotellissa.
Aamiaista tarjoiltiin 7.30-10.30, ja aamiainen oli todella mahtava. Jollei muita ruokia halua hotellilla syödä, kannattaa ainakin varata tuo aamiainen, sillä valikoima oli todella kattava. Tarjolla oli mm. useita (tuoreita) leipävaihtoehtoja, juustoja, leikkeleitä, jogurtteja, muroja, munakasta, paistettuja/keitettyjä munia, pekonia, jotain lämmintä piirakkaa, vohveleita tai lettuja sekä hedelmiä. Aamiainen oli joka aamu sama, mutta ruokaa oli niin paljon, ettei siihen viikossa kyllästynyt kun joka päivä otti vähän eri vaihtoehtoja. Lounasta taas oli tarjolla 12.30-14.30 ja se tarjoiltiin niinikään seisovasta pöydästä. Lounaalla oli salaatteja (aina kreikkalaista salaattia, mutta myös jotain ruokaisia kylmiä salaatteja kuten kana- tai tonnikalasalaattia) ja erilaisia pikkusuolaisia, kuten suolaista piirakkaa, pizzaa, uuniperunoita kasvistäytteellä, jauhelihapihvejä yms. Enimmäkseen oli kevyitä ja kasvispainotteisia vaihtoehtoja. Toki lounaalta löytyi aina lihaa, kanaa ja kalaa. Lastenpöydässä oli lounaalla ja illallisella aina pasta bologneasea, muut ruuat vaihtelivat, mutta tarjolla oli lasten suosikkeja kalapuikkoja, nakkeja, nuggetteja sekä ranskiksia. Lounas oli ruuista se heikoin lenkki, sillä se oli joka päivä samantyyppistä ja alkoi jo loppulomasta tympiä, muut ruuat kyllä paikkasivat tuota lounasta. Illallinen oli sitten joka ilta vaihtuva. Pääjutut pysyivät aina samana eli tarjolla oli salaattipöytä, jossa oli aina sekä ruokaisempia salaatteja että tuoresalaatteja ja kreikkalaista salaattia kera tsatsikin. Sitten oli lihaa, kalaa ja kanaa eri tapaan tehtynä ja vaihtuvia makuja. Viikon aikana ehti olla italialainen, meksikolainen, aasialainen ja kreikkalainen ilta, yhtenä iltana tarjolla oli erilaisia grilliherkkuja, kuten paahtopaistia, broilerinkoipia ja grillattuja maisseja mm. Kreikkalaisena iltana paikalla oli myös tanssiryhmä esiintymässä, ja he myös opettivat halukkaille kreikkalaista tanssia. Illallisella ja lounaalla oli aina myös jälkkäripöytä, josta sai hakea itse jätksiä. Lisäksi oli hedelmiä, kakkuja ja hyytelöä. Alkoholijuomista ruuan kanssa sai hakea hanasta punkkua ja valkkaria sekä olutta. Lisäksi tarjolla oli rakia, ouzoa ja brandya. Alkoholittomista juomista oli vettä, limsaa ja mehua sekä tietysti teetä ja kahvia. Aamiaisen, lounaan ja illallisen lisäksi allasbaarissa oli kello 11-17 välillä tarjolla välipalaa, mm. ranskalaisia, pikkupizzoja, pasteijoita, voileipiä, salaattiannoksia ja hedelmää. Ne, jotka eivät all inclusivea varanneet saivat ostaa allasbaarista joitain yksinkertaisia ruoka-annoksia (ainakin pastaa ja toasteja ihmiset näyttivät tilaavan). All inclusiveen sisältyi vielä drinkkejä allasbaarista puolille öin asti. Drinkkilista oli ihan kattava, sieltä löytyi perusmojitoa, margaritaa, cuba libreä, gin tonicia jne. Ilman all inclusivea drinkit maksoivat vitosen kappale. Syötävää ja juotavaa all inclusivessa siis riitti, vaikka olihan ruoka toki vähän sellaista työpaikkaruokala meets ruotsinlaiva -tyyppistä eli lajeja oli paljon, mutta maku oli tietysti aika pliisua niin kuin se tuppaa tuommoisissa buffeteissa olemaan, mutta minulle kelpasi hyvin. Ja kaikkea kyllä uskalsi huoletta syödä, ruuan säilytykseen riittävän kuumassa/kylmässä kiinnitettiin kyllä huomiota.
Minulle Atlantica Caldera Baysta jäi kyllä hyvä kuva ja ehdottomasti voisin mennä sinne uudestaankin. Tässä vielä koostetusti hotellin hyvät ja huonot puolet:
+ Mahtava sijainti keskustassa lähellä rantaa
+ Siisteys
+ Rauhallisuus
+ Todella ystävällinen henkilökunta
+ Hyvä ruoka, etenkin aamiainen ja illallinen!
+ Isot ja siistit huoneet
+ Ilmainen ilmastointi sekä tallelokero
+ Opas tavattavissa hotellilla, ei tarvitse raahautua toimistoon tai soitella, jos tulee jotain kysyttävää
+ Ilmaiset rantatuolit rannalla (tämä oli tosi iso plussa elokuun helteillä!)
+ Viihtyisä ulkoalue
+ All inclusive
- Aurinkotuoleja altaalla AIVAN LIIAN VÄHÄN!!
- Ei ilmaista langatonta nettiä. Netti maksoi muistaakseni 5€/pvä tai 25€/vko
- Lounas alkoi vähän tympiä loman loppuvaiheessa
Hotelli olisi ollut täyden kympin arvoinen, mutta aurinkotuoleja altaalla oli uskomattoman vähän noin isoksi hotelliksi. Minun käsitykseni rentouttavasta lomasta ei ole se, että altaalle on saavuttava ennen yhdeksää jos aikoo saada itselleen paikan, kymmeneltä tultaessa jäljellä oli enää se varjoisin paikka, hyvä jos sitäkään. Ehkä tilanne ei ole noin paha kuin loppukesän sesonkiaikaan, mutta kyllä tuoleja olisi ehdottomasti lisättävä. Tuolien ärsyttävää pyyhkeellä varailua kyllä esiintyi kielloista huolimatta, mutta loman loppupäivinä oppaat kävivät kylmän rauhallisesti keräämässä varauksen merkiksi jätetyt pyyhkeet pois. Eli ainakin elokuussa menijöiden kannattaa lähteä liikkeelle ajatuksella, että aamuisin ei nukuta myöhään mikäli aikoo altaalla nauttia auringosta, muuta negatiivista sanottavaa en hotellista keksi.
EDIT: tuoreita kokemuksia Caldera Bay -hotellista kesältä 2014

maanantai 12. elokuuta 2013
Kreeta/Platanias
Kesäloman lopuksi halusin vielä lähteä johonkin etelään lomailemaan. Tarkoitus oli suunnata johonkin Kreikkaan, ja koska Kreetaa oli minulle suositeltu, päätin valita matkakohteeksi sen. Kreetallahan näitä lomakyliä on paljon, itse vietin viikon Plataniaksessa. Syy valintaan oli aika selvä, sillä halusin asua kohtuullisen ajomatkan päässä lentokentästä (bussimatka Haniasta lentokentältä Plataniakseen kesti vajaan tunnin) ja lähellä on jokin isohko kaupunki (tässä tapauksessa Hania), jos rantaelämä alkaa tympiä. Itse Platanias on aika pieni, pääkadun varrelta löytyy kaikki tarpeellinen ravintoloista ruokakauppoihin ja matkamuistomyymälöihin. Lähistöllä on vielä kaksi pienempää lomakylää, Agia Marina ja Gerani. Agia Marina ja Platanias ovat niin lähekkäin, ettei kävellessä huomaa milloin on siirtynyt toiseen kylään, Gerani taas on huomattavasti pienempi ja Plataniaksesta matkaa Geraniin kertyy parisen kilometriä. Platanias on siis puhtaasti turistipaikka eli mitään nähtävyyksiä tuolla ei ole vaan niiden perässä on lähdettävä esim. Haniaan, jonne pääsee bussilla noin vartin välein. Bussimatka kustansi 1,90€ ja busseissa kiertää rahastajat. Bussimatka kesti siinä puolisen tuntia. Taksilla Haniaan hurauttaa 16 eurolla. Ainakin näin elokuun alussa Platanias oli ihan täynnä turisteja enkä kyllä kylillä kuullut muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Paljon oli liikkeellä lapsiperheitä sekä nuoria pariskuntia, myös joitakin lähinnä ruotsalaisia nuorisoporukoita löytyi eli iltaisin ei kaupungilla todellakaan yksin tarvinnut kävellä.
Pääkadun varrelta ja Plataniaksen ylemmästä osasta löytyi useita ravintoloita. Varsinkin nuo ylemmän osan ravintolat näyttivät vetävän asiakkaita iltaisin. Minulla oli all inclusive, joten sen vuoksi en ravintolatarjontaan kierrellyt tutustumassa, mutta ainakin eräs keskustassa sijaitseva kiinalainen näytti olevan aika tupaten täynnä kävellessäni ohi. Ostostarjonta Plataniaksessa on aika heikkoa. Toki sieltä tuliaiset saa hankituksi (paljon oli kaikkia oliivituotteita), mutta muunlaisia kauppoja ei oikein ole. Muutama vaatekauppa oli, mutta vaatteet näyttivät laatuunsa nähden hurjan kalliilta (siinä kolmenkympin hujakoilla oli paitoja). Pari kenkäkauppaa bongasin ja ainakin näin elokuussa alennusmyyntien aikaan hinnat olivat halvat, alle parilla kympillä sai söpöjä balleriinoja, mutta kenkien laadusta ei toki ole takeita. Muuten kaupat tyytyivät myymään rantakamaa, pyyhkeitä, sandaaleja ja uimapatjoja. Kunnon shoppailuja halajavan kannattaa lähteä bussilla Haniaan, jossa näitä oikeita kauppoja on. Ruokakauppoja Plataniaksesta löytyy useita, monet niistä ovat Inka-ketjun kauppoja. Iso Inka-supermarket löytyy Plataniasaukion läheisyydestä, siellä oli hyvä valikoima ja myös edullinen hintataso. Ostin 1,5 litran vesipullon, joka maksoi 23 senttiä ja suklaacroisantteja, jotka olivat noin 30 senttiä. Tuo Inka ei tainnut olla auki sunnuntaina, mutta muuten ruokakaupat kyllä olivat auki aamusta iltaan. Jos oikein kunnon ruokaostokset haluaa tehdä, kannattaa suunnata Lidliin, joka on hieman Plataniaksen ulkopuolella Geraniin päin mentäessä. Lidlissä tavarat näyttivät olevan pikkuisen halvempia kuin Suomessa.
Itse tykkäsin Plataniaksesta kovasti, sillä paikka oli siisti ja väkeä kumminkin riitti eli ei ollut uneliasta. Viikko noin pienessä paikassa riitti hyvin, kun tärkeintä oli vain rentoutua ja ahmia aurinkoa varastoon. Plataniaksessa on hyvät rannat, joissakin kohdin oli vähän soraa, mutta enimmäkseen ne olivat hiekkarantoja. Rantapetejä mainostettiin jossakin kohtaa rantaa 2,50 eurolla. Ainoa huono puoli rannalla oli, että oman lomaviikon aikana tuulet olivat aika kovia, joten punainen lippu liehui rannalla useana päivänä ja muina päivinä lippu oli keltainen. Loppukesästä lämpötila on Kreetalla tietysti yli 30 astetta, joten jos ei helteestä piittaa kannattaa valita jokin muu paikka. Plataniaksesta on helppo tehdä reissuja muualle Kreetalle.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)