Monet suomalaiset matkustavat Rodokselle vuosi vuoden perään, ja koska en ollut aiemmin Rodoksella käynyt, ajattelin käydä tsekkaamassa miltä näyttää tämä legendaarinen lomakohde. Paikaksi valikoitui Rodoksen kaupungin, koska ajattelin, että tuolla olisi enemmän aktiviteetteja kuin esim. Ixiassa tai Falirakissa. Rodoksen kaupungissa lomailin 2.-9.8.2012.
Hotellimme oli kahden tähden hotelli Majestic, joka siis löytyi tuolta Finnmatkojen valikoimista. Hotelli sijaitsee muutaman sadan metrin päässä shoppailuista ja vanhasta kapungista kuten myös rannasta pienen kadun varrella. Ympäristö näytti rauhalliselta, sillä mitään läpiajoliikennettä ei ollut eikä lähistöllä ollut kuin hotelleja sekä jotakin asuintaloja. Bussi ei hotellin eteen päässyt, joten matkalaukuille kertyi kantamatkaa useampi kymmenen metriä. Huoneet olivat melko siistejä ja hyvin pelkistettyjä, niissä oli sängyt, yöpöydät, kaappi ja peilipöytä sekä kylppäri. Jääkaapin sai vuokrata, hinta oli muutaman euron viikolta. Parvekkeet olivat altaalle ja kadulle päin, ja sieltä käsin oli mukava seurata liikennettä altaalla ja kadulla. Majesticissa on uima-allas ja aurinkotuoleja todella niukasti, joten aamulla piti olla valppaana, jotta sai itselleen makuupaikan. Lisäksi hotellissa oli pieni baari, josta sai juomia ja pientä purtavaa. Huoneen hintaan kuuluu aamiainen, joka oli ihan perustavaraa eli leipää, muroja, leikkelettä, juustoa, mehua ja kahvia oli tarjolla. Aamiaista tarjoiltiin puoli kymmeneen ja aina siellä oli hiljaista. Taisi olla liian aikainen monille asukkaille :) Hotellin ilmapiiri oli nuorekas ja kansainvälinen, mutta mitään bileporukkaa ei hotellin sattunut. Henkilökunta oli vähän kahtiajakoista: baarin työntekijät olivat leppoisia ja mukavia, mutta omistaja(?), vanhempi mies, oli kokoajan kärttyisen tuntuinen ja piti tiukasti vahtia, ettei avainta vienyt mukanaan kaupungille tai tullut sisälle liian märässä uimapuvussa:). Hotellia vastapäätä on ruokakauppa, josta sai juomia ja muuta pientä. Lisäksi samalla kadulla on ravintola ja pieni baari, joka oli auki lounasaikaan ja josta sai lämpimiä toasteja ja muuta pientä purtavaa. Hotellia vastapäätä olevassa ravintolassa kävimme myös, ja siellä oli perusruokia eli paljon kreikkalaista ruokaa, mutta myös peruspastoja ja lihaa. Ruoka oli edullista, tilaamamme liharuuat maksoivat kympin verran, mutteivat tietenkään olleet mitään gourmeeta. Nälkä lähti kumminkin.
Rodoksella on kaksi rantaa: Ellinranta ja Tuulinen ranta. Ellinranta on hiekkaranta ja yleensä suomalaiset lomailevat Ellinrannan lähellä. Majestic on Tuulisen rannan lähellä ja siellä kävimme paistattelemassa päivää. Ranta on soraranta, jossa kävi kova tuuli, mutta tuuli viilensi tehokkaasti kuumaa (+38c) ilmaa. Tuulisella rannalla ei ollut mitään kahviloita tai ravintoloita, ne sijaitsivat vähän kauempana kadunn varrella, mutta kahvin ja muiden juomien kaupustelijoita kulki rannalla tasaisena virtana. Rannoista Ellinranta oli siis viihtyisämpi, mutta kyllä Tuulinen rantakin asiansa ajoi etenkin helteellä. Aurinkotuolien vuokra vain oli aika tyyristä, 6€, siihen nähden, ettei palveluita ollut.
Ravintolatarjontaa Rodoksella on paljon ja ehkäpä siitä johtuen hinnat eivät olleet mitenkään päätähuimaavan kalliit, esim. kreikkalaista ruokaa sai alta kympin, pastat olivat 6-7€. Ravintoloiden paljoudesta johtuen sisäänheittäjät olivat aktiivisempia kuin monissa muissa paikoissa ja jotkut olivat jopa suorastaan töykeitä, jos ilmoitti vain katselevansa. Pari hyvää ravintolaa jäi mieleen tuolta matkalta. Toinen oli ravintola Agalma, jota hehkutettiin monella keskustelupalstalla. Agalmassa oli hyvää ruokaa ja ystävällinen palvelu, tosin ruokien tulo kesti kohtuuttoman kauan, vaikka ravintola oli vielä alkuillasta aika hiljainen. Agalma näytti olevan suomalaisten suosiossa tuolla näimme ehkä eniten suomalaisia reissumme aikana. Toinen hyvä ravintola oli nimeltään Jack´s, jossa söimme mahtavaa pippuripihviä (hinta taisi olla 14€). Jack's oli etenkin nuorten suosiossa, ravintolassa ei montaa yli kolmekymppistä näkynyt ja ruotsalaisia/pohjoismaalaisia näkyi paljon. Ravintolassa musiikki soi aika kovalla, joten keskustelu oli hiukan hankalaa, mutta muuten ravintola oli oikein hyvä.
Vaikka aluksi toisin ajattelin, ei Rodoksen kaupunki ole mikään ostosparatiisi. Kauppoja (vaatekauppoja siis) löytyi kyllä etenkin Kyprosaukion läheisyydestä, mutta hinnat olivat tosi kalliit, Suomea vastaavia tai joissain jopa kalliimpia. Vanhassa kaupungissa piti tietysti käydä myös ja olihan se toki näkemisen arvoinen varsinkin illalla, mutta kovin ruuhkainen. Hinnoissa taisi olla vanhakaupunkilisää ainakin alkoholin ja matkamuistojen kohdalla, muualta kaupungista näitä tuotteita sai halvemmalla. Myyjät olivat aika kärkkäänä iskemässä kiinni ja jäivät selän taakse katsomaan, joten ostostenteko ja valinta ei ollut kauhean miellyttävää. Vanhassa kaupungissa oli myös paljon ravintoloita, mutta innokkaat sisäänheittäjät veivät kiinnostuksen syödä siellä. Eli vähän pettynyt olo jäi vanhasta kaupungista, mutta kyllä siellä kannattaa uteliaisuudesta pistäytyä.
Rodos oli kokemukseni ihan mielenkiintoinen -- nytpä on sielläkin tullut käytyä -- mutta Rodoksen kaupunkiin en välttämättä menisi uudestaan. Mitään erityistä tekemistä siellä ei ollut ja koko kaupungista jäi jotenkin sekainen fiilis, joten jos menisin Rodokselle uudestaan olisi matkakohde ehkä Ixia tai Faliraki, miksei Lindoskin voisi kiinnostaa. Rodoksen matkaa suunnitteleville tiedoksi, että siellä on keskikesällä KUUMA. (Vaikka itsekin tykkään lämpimästä, +40 astetta päivällä ja lähemmäs kolmekymmentä yöllä olivat hiukkasen liikaa.) Hauska (tai silloin aluksi se ei ollut hauskaa, mutta nyt kyllä) lisä lomallemme oli se, kun lähtöpäivänä ilmoitettiin koneen olevan reilusti myöhässä aiemman konerikon takia, ja aamupäivällä lähtevä lento starttasi vasta puoliltaöin. Meidät kyydittiin hienoon viiden tähden hotelliin, joten saimme ylimääräisen lomapäivän hienoissa puitteissa:)